The Lively Center of Attention
Others see you as fresh, lively, charming, amusing, practical, and always interesting; someone who's constantly in the center of attention, but sufficiently well-balanced not to let it go to their head. They also see you as kind, considerate, and understanding; someone who'll always cheer them up and help them out.
Olen myös tehnyt persoonallisuustestit, joiden mukaan olen Extraverted iNtuitive Feeling Judging eli Jungin tyypittelun mukaan Teacher Idealist. Aika paljon minua löysin noista analyyseistä, niin hyvässä kuin pahassa.
En tiedä, uskonko grafologiaan, mutta joskus vuonna 1991 tai 1992 teetin joutessani Vanhan ylioppilastalon edessä itsestäni testin. Paperiin piti kirjoittaa jotain neutraalia säästä ja muistaakseni nimikirjoitus, ja testaaja tulkitsi sen perusteella. Tulkinnan tekijä oli Iso-Britanniasta kotoisin ja halusi erityisesti kertoa mulle, että ei ole tavannut Suomessa montaa yhtä ulospäinsuuntautunutta ihmistä ja minun pitäisi pitää kiinni siitä ominaisuudestani. Tämä siis kirjoitukseni perusteella, koska en jutellut testaajalle mitään sinä aikana, kun hän teki tulkintaa. Olin aika lailla omissa ajatuksissani, koska olin menossa treffeille lopettamaan silloista seurusteluviritelmää. Tämänkin testin mukaan mulle sopivat ammatit olisivat opettaja tai pr-henkilö.
Olen tosi monta kertaa joutunut ns. huonoon huutoon sen takia, että en ole tyypillinen suomalainen jäyhistelijä, vaan voin jutella ventovieraille, osallistua keskusteluun, enkä vain vältä katsekontaktia, katsele pöytää ja toivo, että pääsen pois sanomatta mitään.
Suomalainen työpaikkakeskustelu on sitä, että kukaan ei sano, mikä on vikana, vaikka selän takana purnataan. Tuttuni kertoi, että hänen ruotsalaisen ystävänsä työpaikalla on kerran viikossa kahvihetki, jossa olisi tarkoitus keskustella työilmapiiristä ja muista työpaikan asioista. Ensimmäisellä kerralla kukaan ei puhunut moneen minuuttiin mitään. Lopulta se ruotsalainen kysyi, että koska se keskustelu alkaa?
Tajuan kyllä, että jos ei anna muille vuoroa, vaan pälättää itse suuna päänä, se voi ärsyttää. Se harmittaa minuakin. Mutta vaikka olen vilkas, en ole jyrä, kuuntelen muita, mutta jotain tässä avoimuudessa ja vilkkaudessa on, joka nyppii aika monta suomalaista.
Monessa muussa maassa se on normi. Kun olin Ranskassa, se oli kielivaikeuksista huolimatta tietyllä tapaa helpottavaa mulle. Siellä oletusarvona oli se, että osallistut keskusteluun (se on kohteliasta) etkä vaan jörötä sanomatta mitään. En mitenkään erottunut joukosta. Se oli suorastaan terapeuttista.
Karjalaisten keskuudessa en myöskään erotu. Ensimmäisellä kerralla miehen sukulaisten luona minut jyrättiin täysin, kaikki puhuivat yhteen ääneen, en saanut sanaani väliin ja minua suorastaan huvitti se.
Nyt kun Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta syntyneissä keskusteluissa on puhuttu temperamenteistä ja kuinka ujous ja sisäänpäinkääntyneisyys pitää hyväksyä, eikä pitää niitä huonona piirteenä, niin on tehnyt mieli sanoa, että kyllä, ujous ja sisäänpäinkääntyneisyys on hyväksyttävää, mutta niin pitäisi olla myös sosiaalisuus ja vilkkaus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti