torstaina, lokakuuta 13, 2005

Kirja-arvosteluja, osa 3: Lapsi suoraan sydämeeni

Karhumäki, Heli: Lapsi suoraan sydämeeni- kokemuksia adoptiosta

Kirja on ensimmäinen suomalaisista adoptioperheistä kertova kirja. Se rakentuu tieto-osioon ja 10 eri henkilökohtaiseen kokemukseen. Muutama kirjan henkilö on julkisuudesta tuttu, kuten Eva Biaudet. Mutta tavallisia ihmisiäkin on mukana. Muut ovat mukana omalla nimellään, mutta yksi on nimimerkillä.

Sivulla 12 on asiavirhe, joka vielä sattuu olemaan tyypillinen aloittelijan virhe. Siinä menevät puurot ja vellit sekaisin, ja sekoitetaan iloisesti adoptioneuvonnan antajat (oman kotikunnan sosiaalitoimisto tai Pelastakaa Lapset ry.) adoptiopalvelunantajiin, jotka vastaavat varsinaisesta kv. adoptiotoiminnasta. Palvelunantajilta voi esimerkiksi kysellä kohdemaista tietoa, heidän kautta valitaan kontakti ja lähetetään paperit kohdemaihin. Eli kirjan mukaan adoptioneuvontaa antavat Interpedia, Pelastakaa Lapset ja Helsingin kaupunki... Itse adoption kuvauksessa asia kuitenkin etenee oikein.

Haluan korostaa, että on erittäin mukavaa, että tällainen kirja on ilmestynyt. Tällaista olisi ollut kiva lukea silloin adoptioprosessin alkaessa. Tämän voisi vaikka antaa lahjaksi läheisille, joilla on tiedonhalua. Ostin itsekin kirjan, koska näitä adoptioaiheisia kirjoja ei todellakaan ole liikaa suomeksi.

Mutta ikävä kyllä minusta kirja tökkii jossain määrin. Kun luin kirjaa, minusta se ei ollut hirveän sujuvasti kirjoitettu. Välillä tuli mieleen oman kotiselvityksen kankea kieli. En tiedä, johtuuko sen kieli kotiselvityksen määrätystä muodosta vai sen kirjoittajan omasta tyylistä. Siitä kirjoitustyylistä pääsee kuitenkin yli, koska luin kirjan loppuun.

Se, mikä minua oikeasti ärsytti, oli se, että niin moni adoptio oli tässä kirjassa hyvin erikoinen tapaus. Mukana on tapaus, jossa ollaan lähetetty yhteen maahan paperit ja lapsi tuleekin toisesta maasta, jossa ollaan "varalla". Häh, miten niin varalla? Ei meille kukaan ole puhunut yhtään mitään, että kohdemaata ei tarvitsisi selkeästi valita, vaan että voisi lähettää paperit yhteen maahan ja olla varalla toisessa... Samat adoptiovalmennuskurssit on kuitenkin meilläkin käytynä kuin senkin tarinan henkilöillä.

Sitten oli tapaus, jossa kv. kohdemaahan paperinsa lähettäneille nimetäänkin yhtäkkiä suomalaiset kaksostytöt, mutta vaikka kv. adoptioprosessi keskeyttiin kotimaan adoption vuoksi, tieto ei mennytkään perille. Hyvin pian uuteen adoptioon ryhtymisen jälkeen perheelle tuli nimeäminen siitä maasta, mihin paperit oli alunperin lähetetty.

Toisessa tarinassa adoptoidaan juuri tietty lapsi, joka on tavattu sattumalta työmatkalla lastenkodissa, joka sekin lienee aika harvinaista ja hyvin vaikeaa käytännössä.

Kuitenkin suurin osa adoptioista menee ihan tavallisesti. Suurimmalle osalle yllätyksiä taitaa sattua enemmän niin päin, että odotus venyykin paljon oletettua pidemmäksi, maa meneekin kiinni, kun paperit ovat jo siellä jne. Kummasti tällaisia, ihan realistisia yllätyksiä ei kirjassa ollut yhtään.

Kun positiivisten erikoisten tapausten määrä tällaisessa kirjassa on iso, minulle heräsi pelko, että tämän lukevat adoptiotietä aloittelevat tai adoptoivan lähipiiri rupeavat olettamaan ja kuvittelemaan noita erikoisuuksia omallekin kohdalleen tai läheisensä adoptioon. Siksi mietin vielä muutaman kerran, ennen kuin ostan kirjan esim. anopille tai meidän lapsen tuleville kummeille joululahjaksi. Saattaa olla, että kuitenkin teen niin, vaikka tiedän, että joudun sitten vähän toppuuttelemaan.

Tämä uutuuskirjan on muuten kustantanut kristillinen kustantamo, joten jos kristillisyys häiritsee niin, että sitä ei voi sietää missään muodossa, tämän kirjan joitakin tarinoita voi olla vaikeaa lukea. Kaikissa ei ole uskonnollista sävyä mukana, mutta jos tarinan henkilöillä on ollut uskonnollinen vakaumus, sitä on korostettu. Minua se ei henkilökohtaisesti niin paljoa häiritse, mutta osalle kirjan lukijoista tämä on tullut yllätyksenä.

Reunahuomautuksistani huolimatta tässä kirjassa on paljon hyvää tietoa ja suosittelen sen hankkimista omaan hyllyyn. Itseäni liikutti varsinkin kiintymyssuhteen hauraasta syntymisestä kertova nimimerkillinen tarina ja kotimaan adoptoidun kertomus, mutta kaikissa kertomuksissa oli jotakin hyvää, jonka toivoisi adoptoivien ja lähipiirin tiedostavan.

6 kommenttia:

Nanne kirjoitti...

Aikalailla samanlaiset fiilikset minullakin tuosta kirjasta. Ehkä ennakko-odotukset olivat liian suuret kirjaa kohtaan. Juuri se otti päähän, että niin vähän oli ns. tavallisia perheitä mukana.

Toki jokainen adoptiotarina on kertomisen arvoinen, mutta miten tuohon kirjaan olikin löydetty niin monta mielestäni tavallisesta adoptiosta poikkeavaa perhettä.

Kirjan helmi oli mielestäni viimeinen tarina, eli se adoptoidun kertomus.

Biaudetin tarinaan petyin jonkin verran sen vuoksi, että kotimaan adoptiosta oli siellä selviä asiavirheitä (ei muka neuvontaa ollenkaan jne.). Rupesi harmittamaan sen verran hänen tarinansa asiavirheet ja oletukset kotimaan adoptiosta, että kirjoitin hänelle meilinkin... Ja sain muuten myös nopeasti vastauksenkin, johon olin ihan tyytyväinen :)

Mutta suosittelen minäkin kirjaa silti luettavaksi, monta onnellista tarinaa sieltä löytyy :)

Tuazophia kirjoitti...

Ihan hyvä saada vähän ennakkovaroitusta tuosta. Olin itsekin ajatellut, että tuon voisi ostaa joululahjaksi muutamille ihmisille, mutta ehkä itselle sitten vaan.

Piikkis kirjoitti...

Tuazophia: Lue ensin itse, ja katso kestätkö lähettää muille. Kuitenkin siinä kirjassa oli paljon hyvää, esim. siinä, miten se kiintymyksen vajaus voi näkyä ulkoisena reippautena ja "pärjäävyytenä". Sellaista ei ei-adoptoivat tajua huolestumisen aiheeksi, jos sitä ei pointtaa.

Mä itse asiassa luulen, että puutteista huolimatta annan tän lahjaksi muutamaan perheeseen jouluna.

Akka kirjoitti...

Minä kyllä tykkäsin kirjasta, eikä kielikään ihme kyllä tökkinyt - ehkä tämä nipo lukee nykyään liian vähän suomeksi? :)

Minua eivät myöskään hämmentäneet nuo erikoiset sattumukset; ehkä siksi, että mielestäni luettavuuteen kuuluu myös tietty yllätyksellisyys. Ja toisaalta nykyään halutaan adoptiosta antaa liiankin auvoinen, ennustettavissa oleva kuva, kun fakta kuitenkin on, että ihan mitä tahansa voi tapahtua. Varsinkin kellon tarkkuudella toimivassa Kiina-adoptiossa adoption pohjimmainen sattumanvaraisuus häviää helposti näkyvistä.

Heli Karhumäki kirjoitti...

Heippa kaikille kirjaa kommentoineille. Laitanpa viestin teille kirjan kirjoittajana. On ilahduttavaa saada palautetta tämän blogipalstan kautta, sillä sitä ei juuri muutoin saa mistään. Ihan hyvä, että nostitte esiin noita asiavirheitä, jotka toki yritettiin huolellisella tarkistamisella karsia pois. Tuosta tapausten erikoisuudesta sanoisin, että jos niitä tosiaan on enemmän kuin voisi olettaa yhdeksään tapaukseen osuvan, kysymys on puhtaasti sattumasta. Näiden adoptioperheiden valinnan perusteena oli osittain sattuma (se mistä perheistä sain vinkkejä ja ketkä olivat suostuvaisia haastatteluun kirjan vaatimassa aikataulussa) sekä se, että tapauksissa olisi vaihtelua lapsen iän ja lähtömaan (myös kotimainen adoptio) suhteen - lisäksi halusin yhden adoptiolapsen oman kokemuksen. Päätin ottaa mukaan vain sellaisia perheitä, joissa adoptioprosessin kriittinen alkuvaihe on ohi, ja voidaan jo tunnustella pienen etäisyyden päästä kokemuksia, ongelmia ja niistä selviytymistä. Koska en ole adoptioasioiden asiantuntija, en pitänyt näitä adoptioita tavanomaisesta kaavasta poikkeavina. Käsittääkseni lähinnä vain adoptiot Kiinasta ovat nykyisin sellaisia, joiden kulun voi ennustaa melko hyvin, ja jossa lasten olot lastenkodissa ovat melko hyvin tiedossa ja keskimäärin suhteellisen vakaat. Risikon mukaan tulo oli hauska sattuma, adoptiokirjan teko tuli nimittäin puheeksi hänen kanssaan ilman että tiesin heidän aloittaneen prosessia. Sain hänet puhuttua ympäri kirjaan, vaikka hän ensin epäröi, koska prosessi tosiaan oli vielä kesken. Minä puolestani pidin hänen osuuttaan "odottavan äidin" tuntojen kuvauksen kannalta hyvänä lisänä. Minulle on oikeastaan yllätys, että tässä valikoimassa oli monen mielestä paljon "erikoisia" tarinoita. Jokaisessa adoptiossa on omat erityispiirteensä, mutta ehkä ne nousevat erityisesti esiin, kun ne on kirjoitettu tarinaksi. Iloa ja siunausta teidän kaikkien perheisiin, on ollut tutustua kirjaa tehdessä tähän perheen perustamisen muotoon ja monen ihanan perheen kokemuksiin. terv. Heli Karhumäki

Piikkis kirjoitti...

Kiva kun kirjoittajakin kommentoi :-).

Tarkoitin niillä erikoisilla adoprtoiduilla juuri sellaisia erikoisuuksia, mitä blogitekstiini kirjoitin, eli että lapsi tuleekin eri maasta kun mihin paperit on lähetetty jne. En niinkään odotuksen venymisiä tai että joutuu muuttamaan kohdemaata (ja lähettämään paperit sinne uuteen maahan...) tai että melko varma maa menee "kiinni" tai kohdemaasta, mistä lähes kaikki lapset ovat tyttöjä, tuleekin poika jne. mitkä on niitä tavallisia erikoisuuksia.

Jos nimittäin ei-adoptioon niin omakohtaisesti tutustuneelle antaa kirjan, jossa tämmöisiä ihmetarinoita tapahtuu liikaa, niin anopit ym. käyvät olettamaan, että tokihan meidänkin Lassen ja Liisan kohdalle sattuu se, että kohta heille soitetaankin, että on lapsi jostain, minne he eivät ole papereita lähettäneet, turhaan he kärvistelevät jonossa...

En tunne nyt uusinta tietoa Kiinastakaan, joten en tiedä miten tarkaa se nyt on (tilanteet vaihtuvat jopa 1 ½ vuodessa niin) mutta käsittääkseni myös ainakin Etelä-Afrikasta ja Kolumbiasta on mahdolista ennustaa hyvin oloja, ja lastenkkodit ovat hyvätasoisia ja niissä saattaa jopa saada tavata biologisia vanhempia, ainakin heistä saa tietoa.