torstaina, lokakuuta 20, 2005

Oikea perhe

Olen viime päivinä joutunut kinaamaan siitä, onko minulla perhe vai ei, kun emme ole lapsiperhe. On käynyt ilmi, että joillekin perhe on niin ahdas käsite, että siihen mahtuu vain perinteinen malli isä, äiti, poika, tyttö ja kultainen noutaja. Esim. jopa yh-äidin tai -isän perheellisyys voidaan näemmä kiistää. Ja joidenkin mielestä perhe hajoaa, eikä perhettä enää ole, kun aikuiset lapset muuttavat pois. Tai jos ainut lapsi kuolee.

Näin se kuulemma vain on, kaikkien mielestä. Minä vain luulen, että minulla on perhe. Tiedän sitten paremmin, kun on minulla lapsia, ettei minulla mitään perhettä ollutkaan ennen sitä. Ja sain osakseni myös ivaa, että voithan itse määritellä muodostavasi perheen vaikka kännykän tai tv:stä tutun julkkiksen kanssa, mutta Suomessa perhe on vain ja ainoastaan lapsiperhe. Piste.

Eipä ole muuten aiemmin tullut mieleeni, että vanhemmillani ei sitten ole enää perhettä, kun me lapset olemme jo aikuisia, ja asumme muualla, omien perheidemme kanssa.

Minusta meillä on jo perhe. Lapsihan on perheenlisäys. Meillä on hyvin tiivis yksikkö jo nyt. Monella tapaa tiiviys ja yhteenkuuluvuus on hyvin erilaista kuin ennen, esim. aiemmissa parisuhteissani (olen ollut 2 kertaa avoliitossa ennen nykyistä suhdetta). Meillä on esim. perhetraditioita. Vietämme pyhät yleensä oman perheen kesken, eli kahdenkesken ja omien traditioidemme mukaan, tosin suht perinteisesti. Osin jopa perinteisemmin kuin mitä lapsuudenkodeissamme.

Monet ihmettelevät tätäkin. Toinen siskoni sanoi, että joululla ei ollut heille aikuisena juuri mitään merkitystä ennen kuin heillä oli lapsia. Meille joululla on merkitystä.

Voihan olla, että yhteenkuuluvuuden tunteemme vain lisääntyy, kun saamme yhteisen kasvatettavan, mutta emme me nytkään ole kovin irrallisia. Adoptioneuvonnasssa muuten puhutaan perheistä jo ennen lasta, eli että perheen paperit lähtivät, perheelle annetaan neuvontaa jne. Yksinhakija on se toinen vaihtoehto.

Kiinnosti niin tämä asian yksiselitteisyys, että hain määritelmiä. Ihanin löytyi Veijo Mereltä, Sanojen synnystä: "Perhe: samaa juurta kuin perehtyä, peru ja perikunta. Perehtyä on tottua, kesyyntyä, jäädä jonnekin pitkäksi aikaa olemaan tai juttelemaan, jäädä asumaan. Nämä merkitykset olivat karjalan kielen sanalla perehtyä. Samassa kielessä nimisana on pereh. Kerake hyppää mielellään toiseen paikkaan sanassa. Tuosta sanasta tuli helposti perhe. Ihan itsestään. Alkusana voi olla perä. Perehtyä oli alkuun tulla perille. Avioliittoa pidettiin satamana, johon pyrittiin."

Tästä määritelmästä minä pidän. Toisilleen kesyyntyneet, pitkän ajan kumppanit, jotka tulivat perille löytäessään toisensa. Tosin yksinhuoltajaperheet voivat vastustaa tätä.

Seuraavaksi katsoin lakitekstiä. "Suomen lainsäädäntö ei tunne yhtenäistä perheen määritelmää, vaan perhe- ja läheissuhde on asiayhteydestä riippuen määritelty eri tavoin. Osa lainsäädännöstä koskee ainoastaan aviopuolisoita, kuten avioliittolain (234/1929) säännökset puolisoiden omaisuudesta ja elatusvelvollisuudesta sekä perintökaaren (40/1965) säännökset lesken perintöoikeudesta ja nimilain (694/1985) säännökset oikeudesta ottaa toisen puolison sukunimi." Eli lainkaan mukaan perheen edellytys ei ole lapsi.

Mikkelin kaupungin sivuilla oleva sanasto kuvaa samansuuntaisesti: "Perhe: Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot, joilla ei ole lapsia."

Sitäkään, miksi tämä kosketti minua niin, että kinasin, ei ymmärretty. Sitä vaan ehkä ei sitten voi oikeasti ymmärtää, jos ei ole joutunut kokemaan niin syviä pettymyksiä niin ihmisyyttä lähellä olevassa asiassa. Se on niin suuri pettymys jokaiselle sen kokeneelle. Se aiheuttaa häpeää, huonommuuden tunnetta jne. Ihan oikeassa elämässä ihmisten arvoa määritellään tämän yhden asian kautta aika usein.

Tajusin taas kerran, että olen peruuttamattomasti ravisteltu ja siinä lopullisesti muuttunut ihminen.

7 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Koin kyllä olevani perhe kaksin koirankin kanssa... Ja joulua on vietetty aina ison puun kera, vaikka ihmiset ihmettelivät, että eikö pieni kuusi riittäisi...

Piikkis kirjoitti...

Onhan meitä muitakin. Minustakaan perhe ei todellakaan ole pelkästään ydinperhe. Ja jouluna pitää olla kunnon kuusi.

Kaura kirjoitti...

Perhe on perhe ilman lapsiakin. Meillä on allergiasyistä muovikuusi, nyyh ;-)

Nimetön kirjoitti...

Meille tuo perheen määrittely lapsiperheeksi tuli todella konkreettisesti päin naamaa, kun haimme taannoin apua syntymättömän lapsemme kuoleman aiheuttamaan suruun. Kun soitin perheneuvolaan (joka nyt tuli vaan ensimmäisenä mieleen), puhelimeen vastannut hlö oli ensin todella ystävällinen, mutta sitten kun kuuli, ettei meillä ole (eläviä) lapsia, ilmoitti, että hänen täytyy ensin tarkistaa (mistä??), olemmeko perhe, he kun ovat perheneuvola...!

Voinette kuvitella, millainen vaikutus tuolla vastauksella meihin siinä tilanteessa oli! Ei kamalasti lohduttanut, kun hän soitti takaisin ja sanoi, että he olivat tulleet siihen tulokseen, että olemme perhe ja voimme tulla.

Nimetön kirjoitti...

Onhan se kiva pohtia pitkään perheen määritelmääkin...mutta kun lukee Pörrön Ihan Kiva Elämä-blogia, niin asiat suhteututuvat ihan eri tavalla: itsekin ollut tunteessa on the edge ja jos vauva menetetään pitkällinen prosessi edessä...ei voi muuta kuin ottaa osaa.

Piikkis kirjoitti...

Jospa: tosi tahditonta tuollainen!

Nimettömälle: toki Pörrön tilanne on vaikea, tosi vaikea. Toivon heille paljon jaksamista.

Mutta ihan oikeasti, kyllä minäkin olen itkenyt kuolleita lapsiani. Ja tällainen perheen ahdas määrittely tuo sitä surua pintaan.

Ja pitäisikö kaikkien muiden blogien nyt vaieta, kun Pörrö suree? En usko, että Pörrökään sitä haluaa.

Nimetön kirjoitti...

Jopa YK määrittelee lapsettoman pariskunnan perheeksi.