tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Kiinatyttö, oma tyttö

Suppis on nyt joulukuusta lähtien ruvennut tajuamaan olevansa Kiinan tyttö tai kiinatyttö ja hän puhuu siitä. Luulen, että johtuu siitä, että olemme hänen nimeämiskuvansa kautta koettaneet pitää esillä tietoa adoptiosta, että hän oli Kiinassa ja äiti & isi saivat nämä kuvat ja tulivat hakemaan Suppiksen kotiin.

Hän myöskin tunnistaa ympäristöstä kiinalaiset, on kiinnostunut, mutta hyvin vakava ja jokseenkin jännittynyt havaitessaan jonkun kiinalaisen. Usein jollain bussipysäkillä huomaankin siitä katsoa, että joukossa on joku kiinalainen, kun Suppiksen ruumiinkieli jännittyy ja hän hiljenee. Jälkeenpäin kahden kesken hän sitten kysyy, oliko siinä kiinatyttö tai -poika tai -täti (kiinalaista miestä ei ole vielä nähty). Sanon aina että oli. Sitten Suppis sanoo, että "Suppis kiinatyttö myös." Sanon siihen, että niin, äidin oma kiinatyttö. Käytän Suppikselle aika paljon sanaa oma, koska ympäristö sitä kyseenalaistaa (onko oma lapsi-kyselyineen). Siihen Suppis yleensä tyytyy.

Kerran tammikuussa Suppis jatkoikin siitä, että äiti myös kiinatyttö. Ajattelin, että nytkö se jo tuli, näin pian. Sanoin toki heti, että ei. äiti ei ole kiinatyttö. Suppis tuli ja kosketti tummia hiuksiani ja sanoi, että on äidin tukka kiinatyttö. Sanoin vain, että äiti on Lapin tyttö ja siksi tumma.

Mietin sitä monta viikkoa. Koska se kysymys tulee, tai oletus, tai väite? Erään tutun tyttö, sanotaan vaikka Minna, esitti sen tuonikäisenä. Hän sanoi, että äiti meni Kiinaan ja synnytti Minnan ja tuli takaisin kotiin Minnan kanssa. Hän oli läheltä seurannut raskautta ja vauvan tuloa. Meillä ei tällä hetkellä kukaan läheinen ole raskaana. Mutta ilman sitäkin se tulee, ikävaiheen mukaan viimeistään ensi syksynä tai talvena.

Miksi se, joka tuntui ennen Suppista ihan helpolta, tuntuukin nyt niin vaikealta? Koska vaikka olen ihan 100 % sujut sen kanssa, miten Suppis tytöksemme tuli, tiedän että Suppis ei sitä tule hyväksymään niin vain. Hän on herkkä tyttö ja hyvin herkkä loukkaantumaan ja pahastumaan ja hätääntymään.

Mietin sanavalintoja, joita ei saa ikinä enää takaisin. Sen mitä sanon, täytyy olla oikein. Kyllä vielä tämä osuus menee, että Suppiksella oli syntymä-äiti, Kiinan äiti, jonka oli luovuttava Suppiksesta ja sitten Suppis meni lastenkotiin, josta äiti ja isi sai Suppiksen omaan kotiin. Mutta miksi Kiinan äiti ei voinut pitää Suppista? En tiedä mitään varmasti. Voin vain arvata. Joko hänellä oli jo lapsi tai se pahempi, hän halusi pojan.

Aion näin pienelle kertoa sen, että siinä perheessä oli jo lapsi eikä Kiinassa saa olla kuin yksi lapsi perheessä. Tätä tukee Pikku Xingit ja muut adoptiosta kertovat lastenkirjat, joita meillä kyllä jo katsellaan. Ja sitten kerron, että Kiinan äiti varmasti ajattelee Suppista, ja että hän tiesi että Suppis saa uuden perheen ja halusi Suppikselle hyvää. Ja nythän kaikki on hyvin, äiti & isi sai hyvän tytön ja Suppis oman äidin ja isin ja kodin. Ja voidaan sitten muistella, tehdä joku rituaali jonkun päivän yhteyteen.

Mutta miten se sitten oikeasti menee, jää nähtäväksi.

Hyvää kiinalaista uutta vuotta!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on väärin valehdella lapselle siitä, että hänen kiinalaisella äidillään olisi jo ollut lapsi. Minusta on väärin ylipäänsä keksiä (eli valehdella) jokin syy adoption taustalle, jos ei tiedetä, miksi biologinen äiti ja lapsi ovat joutuneet eroon toisistaan. Jos ei tiedetä, niin ei tiedetä. Valehtelemalla asia ei parane. Pikku Xingin tarina on yksi vaihtoehto, mutta se on _vain yksi vaihtoehto_. Kiina ei ole ainut maa, josta tulevat adoptiolapset eivät yleensä tiedä syytä biologisesta perheestä erottamiseen. Eivät kai adoptiovanhemmat muissakaan tapauksissa keksi lapsensa taustaan liittyviä yksityiskohtia. Miten ajattelit myöhemmin kertoa Suppikselle totuuden taustasta (eli sitä ettei asiaa tiedetä), jos nyt Suppiksen ollessa pieni valehtelet, että perheessä oli toinen lapsi?

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Kiitos blogistasi! Itse todennäköisesti samoja asioita tulevaisuudessa kohtaavana koen ajatuksesi ja kokemuksesi valaisevina ja mieltä lämmittävinä. Huolen sävyttäminä aikoina on ihana lukea siitä, miten hyvät vanhemmat ovat saaneet ihanan lapsen.

Tuohon edellisen anonyymin kommenttiin haluaisin sanoa, että no jaa. Eiköhän ihan tunnettuakin totuutta siitä, mistä lapset tulevat ole kaunisteltu näille iät kaiket. Kaiken takana on kuitenkin vanhempien harkinta ja halu tarjota lapselle vain sen verran tietoa mitä tämä pystyy käsittelemään. Ja mikä on tarpeellista.

Blogin kirjoittaja vaikuttaa herkältä ja ajattelevaiselta äidiltä. Tällainen dilemma vaatii tasapainottelua. Jos lapsi aivan nuorena hätääntyy enemmän siitä ajatuksesta, että mitään ei tiedetä kuin yhdestä epävarmasta, mutta mahdollisesta selityksestä en menisi tuomitsemaan vanhempia valehtelusta. Kun nykyään on vielä tavoitteena pitää adoptiolapsen tausta avoimesti esillä jokapäiväisessä elämässä en näe siinä mitään väärää, että lapsen omia valmiuksia raskaan tiedon vastaanottamiseksi huomioidaan eri kehitysvaiheissa.

Toivotan paljon kaikkea hyvää blogin kirjoittajalle ja tämän perheelle!

Piikkis kirjoitti...

Niin, en myöskään koe, että suorastaan valehtelemme. Aion kertoa, että todennäköisesti siinä perheessä oli jo yksi lapsi, ja siksi häntä ei siinä perheessä voitu pitää. Aion siis kyllä pienellekin sanoa, ettemme tiedä ihan varmasti hänen taustastaan mitään ennen löytämistä.

Lastenkodista meillä on materiaalia, kuvia ja mies on käynytkin siellä hakumatkalla (oli pitkän ja vaikean taipaleen päässä joten me Suppiksen kanssa jäimme hotelliin). Plus olemme kiinalaisen lastenkodin kummeja IP:n kautta, ja säästän ne postissa tulevat kertomukset siitä elämästä, niin Suppis saa halutessaan lukea niitä miettiessään, mitä hänen elämänsä olisi ilman adoptiota, Kiinassa.

Mutta tyttöni tuntien, asia tulee olemaan hänelle vaikea ja en aio viedä nyt kehittymässä olevan itsetunnon rippeitä kertomalla liian pienenä siitä, että hän olisi ehkä saanut jäädä sinne bioperheeseesnsä, jos olisi ollut poika. Sitäkään kun emme tiedä tarkkaan, kunhan vaan arvailemme todennäköisyyksiä.

Aion kuitenkin korostaa, että joka tapauksessa hänen äitinsä toivoi hänelle hyvää elämää, koska jätti hänet löydettäväksi. Uskon sen täysin, koska ei se tyttölasten tappaminenkaan ihan vierasta puuhaa edes nykyään ole.

Minulla on ystävä, jonka äiti on pienestä pitäen sanonut hänelle, että olisi abortoinut hänet, jos aborttilaki ei olisi juuri muuttunut. Minusta sellainen tieto ei kuulu pikkulapsille, vaikka olisikin ns. totuus.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen edelleen eri mieltä kanssasi, mutta sinähän se Suppiksen äiti olet. Sinä ja Suppis niiden sanojen kanssa tulette elämään. Minusta valehteleminen on vaan väärin. Minusta "valitettavasti emme tiedä" on paljon parempi vastaus kuin mihinkään suuntaan tehty arvaus.

Piikkis kirjoitti...

Se on kumminkin se todennäköinen tarina Kiinan osalta. Jos ei ole tarjota mitään realismia, niin lapsi kyllä keksii itse jotain, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Siinä todennäköisessä kertomuksessa sellainenkin tarkoitus, että se mahdollisesti ennaltaehkäisisi hurjimpia fantasioita, mitä adoptiolapset kehittävät satujen perusteella (joissa äidit ja isit ovat aina jotain prinsessoja ja prinssejä ym. ja nyt sitten kiihkeästi etsivät kadonnutta lastaan jne.).

Teemme Suppiksen kanssa yhdessä myöhemmin askartelu- ja kuvittelutaitojen lisääntyessä elämänkirjaa (ehkä jopa useamman, eri ikäisinä), siis joissa hänen elämänsä alkaa syntymästä niin kuin kaikilla, eikä adoptiosta tai lastenkotiin joutumisesta. Siihen olen kerännyt materiaalia, mm. tarkan löytöpaikan osoitteen ja kartan sieltä + kuvia koko kaupungista/seudusta, tarkan tiedon mitä hänellä oli päällään jne. + lastenkodin ajan kuvat. Näissä elämänkirjoissa on tarkoitus kuvailla se syntymä-äiti ja syntymä-isä.

Tähän on ihan aika tarkkoja ohjeitakin eri taustoilla (siis mitä lapsen taustalta löytyy, esim. ettei tiedetä tarkkaan, taustalla on äidin kuolema, köyhyys, yksinhuoltajuus tai jotain erityisen vaikeaa kerrottavaa kuten raiskaus ym.). Ja vaikka ei tiedä 100 % varmuudella, niin kuitenkin niissäkin neuvotaan kuvittelemaan realistinen tilanne, ja esim. arvailemaan asioita biovanhemmista tyyliin "varmaan syntymä-äidilläsi on yhtä kauniit silmät kuin sinulla" jne.

Toki pitää koko ajan korostaa Suppiksellekin, että mitään 100 % varmaa emme tiedä Suppiksen ekoista 7 päivästä.

Myöskin on tärkeää, että Suppis kokee, että näistä asioista saa ja voi puhua, voi surra jne. Oletan että eka todellinen kunnon keskustelu aiheesta käydään kun Suppis on 3 v ja jos yksoikoiseen totean etten tiedä mitään se ei myöskään rohkaise jatkoon. Jos sanon, ettemme tiedä tarkkaan, mutta luultavasti perheessä oli jo 1 lapsi ja selitän jotain lyhyttä yhden lapsen politiikasta vaikka Pikku Xingin kirjan kanssa, niin se rohkaisee minusta enemmän siihen, että Suppis kokee, että asiasta voi puhua, puhumme siitä ihan mielellään, voi kysyä jos mietityttää jne.

Mutta vaikeita nämä jutut on, että mitä kertoa, juurikin tasapainoilua että kertoo riittävästi mutta ei liikaa kerralla.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos pitkästä selityksestäsi. Olen kuitenkin edelleen eri mieltä kanssasi. Pelkään oikeastaan, että elämän kirjan ja muun "propagandan" avulla voit tehdä pahaa pienen tyttösi mielelle. Yhden lapsen politiikan lisäksi on mahdollista, että Suppis on ollut ensimmäinen lapsi, mutta väärää sukupuolta. Lisäksi on mahdollista, että hänet on myyty/ostettu/varastettu. Hänen lastenkotiin joutumiseensa voi olla myös lukuisia muita syitä. Minusta tuntuu, että sinä haluat valita niistä ns. salonkikelpoisimman.

Anonyymi kirjoitti...

En aivan ymmärrä, mihin Anonyymi pyrkii ehdottomuudellaan. Aikuisten maailman realiteetit ovat lähes kaikissa tapauksissa ristiriitaisia ja käsittämättömiä lasten herkän maailman näkökulmasta. Mutta ne ovat konkreettisuudessaan kuitenkin melko kiistattomia. Siksi niiden selittäminen lapselle on tasapainoilua ja monisävyistä hommaa. Ei niiden kanssa voi noudattaa mitään mustavalkoisia, tilanteelle vieraiden ihmisten asettamia periaatteita.

Suppiksesta kasvaa aikanaan itsenäisesti ajatteleva, kysymyksiin kykenevä nuori ja aikuinen. Hän tulee tulkitsemaan ja ymmärtämään äitinsä ja myös bioäitinsä valintoja aivan omasta näkökulmasta. Hän tulee näkemään maailman epätäydellisyyden ja tilanteet, joista ei kukaan voi selvitä selkeänä "voittajana". Mutta hänellä tulee olemaan taustallaan äitinsä tarjoama perusturva, jossa kysymyksien esittäminen on luvallista, ja avoimia, selittämättömiksi jääviä asioita ei tarvitse pelätä.

Jospa vain kaikki vanhemmat suhtautuisivat yhtä suurella herkkyydellä ja vastuuntunnolla lapsiinsa kuin Suppiksen äiti.

Piikkis kirjoitti...

Ttta kai on mahdollista, että hän on 1. lapsi, mutta väärää sukupuolta. Niinhän kirjoitinkin jo aiemmin.

Sen sijaan en usko että Suppis olisi myyty/varastettu jne. Katsoin myöskin sen dokumentin (joka muuten suoraan sanoen vaikutti vähän rekonstruktoidulta, siis en kiistä asiaa, mutta epäilen ko. henkilöiden aitoutta, koska kyllähän Kiinankin viranomaiset näkivät sen ohjelman kun se on lähetetty tv:stä USA:ssa ja Englannissa, ja elokuvassa esiintyvillehenkilöille ei kovin hyvin käy siinä tapauksessa. Joten epäilen, että olivat muualla asuvia kiinalaisia esittämässä todellisia tilanteita.).

Miksen usko, että Suppis on varastettu/myyty? Koska jos joku olisi näin tehnyt, hän ei hyötynyt siitä mitään. Valtion lastenkodit, jotka ovat tupaten täynnä, eivät todellakaan käy maksamaan siitä, että joku jättä heidän niskoilleen yhden hoidokin lisää. Kiinasta voi adoptoida ulkomaille vain valtiollisen elimen (CCAA) kautta. Me emme maksaneet CCAA:lle mitään Suppiksesta. Maksoimme käännösmaksuja, rekisterileimoja, laillistamisia valtion virastoissa ym. (Maksaa se notaari muuten Suomessakin.) Emmekä me majailleet jossain hotellissa ja odottaneet että joku roisto tuo tilauksen mukaisen lapsen meille ja saa rahat.

Tämä heittosi muuten paljasti, ettet itse ole adoptiovanhempi tai adoptioneuvonnakaan.

Ja olen aivan 100 % varma myös siitä, että tein niin tai noin, niin Suppis varmasti kyseenalaistaa sen ja miettii taustaansa ym. ja asiaa joudutaan käsittemään monta kertaa. Yritän vain, että hän tajuaa, että hän voi puhua, mitä päässä liikkuu, että asiasta puhuminen ei loukkaa minua (adoptiolapset aistivat kyllä jos vanhempi on epävarma statuksestaan, kun lapsi alkaa pohtimaan taustaansa).

Enkä tosiaan aio 3-vuotiaalle tytölle kertoa, että ei vaan Kiinassa, vaan tarkemmin ajatellen lähes koko maailmassa muutamaan hullua poikkeusta huolimatta naissukupuolta pidetään huonompana vaihtoehtona ja tyttölasta ei-toivotumpana lapsena kuin poikaa. Vielä tarkemmin ajateltuna, onko niitä kolkkia ollenkaan, jossa ainakin joku vanhoillinen osa sen väestöstä ei toivo että perheen esikoinen olisi poika ym., ainakin täällä Suomessakin sellaista vielä toisinaan kuulee.