Nyt on alkanut toinen jakso erityispedagogiikan opintojani. Suoritan jakson oppimisen haasteet tv-kurssina Yhteiset lapsemme. Minua vieläkin hämää tuo jakson nimi, kun se on myös monikulttuurisen lapsijärjestön nimi ja mulle paljon tutumpi niissä yhteyksissä.
Näin ensimmäisellä viikolla keskustelun aiheena on ensimmäinen jakso tv-sarjasta ja varhainen vuorovaikutus, kiintymyssuhde ja itsetunto sekä sen kehittyminen. Kiintymyssuhdehan on suorastaan lempiaiheeni, koska adoptioon tulevilla lapsilla on historiastaan johtuen hyvin usein kiintymyssuhteen häiriöitä.
Ensimmäinen vuosihan on niin kovin tärkeä kehityksen kannalta. Se varmasti mietityttää kaikkia, jotka ovat adoptoimassa. Suurinta osaa lapsista ei adoptoida ihan vauvana, mutta vaikka joku lapsi adoptoitaisiinkin muutaman viikon ikäisenä, niin lapsen käsitys omasta itsestä, kuulluksi tulemisesta ja omasta arvokkuudesta ei välttämättä pienelläkään ole mitenkään ihanteellinen. Joka tapauksessa pienikin adoptiolapsi kantaa menneisyyttä ja ainakin yhtä hylkäämisen kokemusta.
Mutta onko kaikki sitten menetetty? Ei todellakaan. Kiintymyssuhdetta voidaan koettaa paikata. Yksi sellainen korjaavaksi tarkoitettu terapia on Theraplay, joka lyhyesti kuvattuna ja yksinkertaistettuna perustuu sellaiseen varhaiseen vuorovaikutukseen, mitä hoitajan ja vauvan välillä on parhaimmillaan. Siinä isompaakin lasta hoivataan, kapaloidaan, kehutaan kuin pientä lasta, ja se on toiminut käyttäymishäiriöiden vähentäjänä ja perheen kiintymyssuhteen parantajana. On myös muita keinoja, mitä on eritelty aiemmin esittelemässäni Grayn kiintymyskirjassa. Siinä on askel askeleelta pieniä keinoja, joita voi käyttää ja merkkejä, mistä voi havaita, missä kiintymyssuhteessa mennään.
Mutta silti uskon, että adoptio on niin merkittävä asia ihmisen historiassa, että se jättää jonkinlaiset jäljet häneen. Ja vaikka kiintymyssuhde saataisiinkin hyväksi, niin silti adoptoidulle tietyt asiat voivat aina tuottaa epävarmuutta tai hylkäämisen pelkoa, esim. koulun vaihdokset, muutot, erot, kaikenlaiset katkokset ihmissuhteissa jne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Olen havainnut että kirjoitat usein työaikana bloggiin. Meidän työpaikalla on aika tiukat rajoitukset mihin nettiä voi työaikana käyttää. Sulla on ilmeisesti vapaampaa...vai?
Sehän on hyvä, että tiedät noin hyvin mun työajat ja milloin postaus on kirjoitettu. Pieneksi vinkiksi: julkaisuaika ei ole aina sama kuin kirjoitusaika. Mulla on nytkin aihioita luonnoksina. Ja kellonaikakaan ei ole aina oikea, kun bloggerissa voi sen ajan muuttaa oman valintansa mukaan...
Ja kyllä, meillä myös on vapaampaa siinäkin mielessä, että joustetaan kumpaankin suuntaan, kun työt tulee tehtyä.
Lähetä kommentti