perjantaina, huhtikuuta 21, 2006

Asioiden edellä

Olen tällä viikolla opettanut tulevaa sijaistani. Hän on kanssani nyt 2 viikkoa ja kesällä toiset 2 viikkoa. Hän tuuraa sitten mua vappuviikolla, kun olen lomalla ja myös kesälomani ajan. Tuntuu hullulta ottaa näin todesta lähtöni. En osaa vielä asennoitua, että ihan varmasti lähden vanhempainvapaalle edes tänä vuonna. Kun ei ole nimemistä, ei ole varmuutta.

Huhujen mukaan ensi viikolla tulisi nimeämisiä, ei kuitenkaan vieläkään meille. Ehkä kesällä tulee. Alan asennoitua, että matkustamme hakumatkalle aikaisintaan syksyllä. Ehkä ei sittenkään.

Sinänsä ihan hyvä, että saan itse opettaa sijaistani verrattuna siihen, että joku vaan tulisi kylmiltään ja yrittäisi ottaa selvää, miten hommat on aiemmin tehty.

Ei kommentteja: