perjantaina, kesäkuuta 17, 2005

Sisaruudesta

Jo tämän ensimmäisen adoptioprosessin aikana monet ovat kyselleet, aiommeko adoptoida lapselle sisaruksia. Toki itsellänikin on ollut mielessä useamman lapsen adoptoiminen, kun alun perinkin haaveilimme suurperheestä, 4-5 lapsesta.

Adoptoinnissa joutuu laskemaan, mihin aika riittää. Ikäeroa lapsen ja iäkkäämmän vanhemman välillä voi olla n. 45 v. Jos saamme hakea lapsemme joskus ensi vuoden alkupuolella, mies on silloin 39 v. Vuoden päästä lapsen kotiin tulosta voi aloittaa uuden neuvonnan. Prosessiin voi sen jälkeen laskea menevän n. 1,5-2 v minimissään. Eli mies on ehkä silloin 42 v. Kolmannen kohdalla ehkä 45 v. Neljänteen ei riitä aika.

Tällainen spekulointi sisaruksilla on vielä niin abstraktia, kun sitä ensimmäistäkään ei ole. Lapsen ikävä on kasvanut vuosien varrella niin kovaksi, että olen pohtinut, että onko mahdollista, että yhden lapsen saaminen ei riittäisi poistamaan sitä ikävää? Että tarvisin kokonaisen lapsilauman ympärilleni? Vai onko se rakkaus niin suurta, että ikävä haihtuu heti?
Miksi sitten monet haluavat sisaruksia, mekin, vaikka emme vielä edes ole kokeneet yhden lapsen kanssa elämistä?

Meillä on kummallakin useita sisaruksia, ja koemme sen voimavaraksi lapselle, että hänelläkin olisi samantaustaisia sisaruksia. Toki sisarusten välit voivat kylmetä, katketakin, mutta silti, on joku muukin, joka on elänyt saman lapsuuden samassa perheessä, ja tietää mistä toinen puhuu.

Omat sisarukseni ovat suht tiiviisti samanikäisiä, ja minä sitten synnyin myöhemmin. Siksi kaikkina aikoina ei ole ollut samat kiinnostuksen kohteet. Joskus tuntuu myös, että olen aika erilainen kuin sisarukseni, jotka ovat aika samantyyppisiä elämänarvoiltaan ja asenteiltaan. Jollain tavalla olen eri ajan lapsi. Olen kuitenkin kokenut, että huolimatta joidenkin elämänvaiheiden vähäisestä keskinäisestä kanssakäymisestä on kuitenkin mukavaa, että sisaruksia on olemassa.

Sisarusten puuttuminen vaikuttaa myös pidemmälle tulevaisuuteen. Jos ei ole sisaruksia, lapsen omilla lapsilla ei ole serkkuja, tätejä, setiä, sukua ympärillään. Lapsenlapsia... hassua ajatella, että minulla voisi olla joskus niitäkin. Mutta niitäkin tulee vähemmän, jos adoptoimme vain yhden lapsen. Tuleva mummoko minussa halua sisaruksia lapselleni :-).

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Kummityttöni perheessä on 3 adoptoitua lasta, 2 kierroksella, tosin yksikään ei ollut tullessaan ihan pieni.