sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2005

Live8

Eilen oli jättimäinen hyväntekeväisyyskonsertti Live8 G8-maiden johtajien painostamiseksi. Katsoimme sen loppuun asti. Eilen muistelimme myös 20 vuoden takaista Live Aidia. Sekin sattui olemaan nauhalla, joten katsoimme sen ennen tätä uutta konserttia.

Laitoimme myös nimet listaan, jonka Bob Geldof ja Bono vievät G8-kokoukseen Edinburghiin ensi keskiviikkona.

Maailmanparannusta? Ehkäpä. Mutta teemme muutakin kuin katsomme tv:stä konsettteja ja kirjoitamma nimiä listaan. Tuemme Interpedian kautta kummikoulua Etiopiassa. On aika järkyttävää, että 40 eurolla kuussa 10 lasta voi käydä koulua. Koulu tukee slummien lapsia, erityisesti tyttöjä.

Olen mielummin jonkun koulun kummi kuin yksittäisen lapsen, koska tuen mielummin koko yhteisöä kuin yksittäistä lasta. Se tuntuu reilummalta. Useinhan kyllä näissä yksittäisen lapsen kummisponsoroimisessakin raha menee koko koululle/yhteisölle, mutta sponsoroijalle tulee kuitenkin yksittäisen lapsen kuulumiset. Minusta se tuntuu feikiltä, vaikka ymmärrän että sen takana on se, että keskimääräinen ihminen haluaa kai mielummin kokea auttaneensa juuri tiettyä lasta. Se tuntuu konkreettisemmalta näytöltä heille, että rahalla oli jotain merkitystä.

Ei kommentteja: