Meillä on työpaikan pikkujoulut huomenna. Vaikka tahtoisin uskoa meemin ihQuuteeni, välillä kyllä tulee mieleen, että mitenkähän paljon olen muuttunut kymmenessäkin vuodessa. Olenko jo ihan keski-ikäinen vaimoihminen, jolla ei ole ihQutta enää ollenkaan?
Olin 4-5 v sitten vanhojen opiskelukavereiden tapaamisessa, jossa mulle kyllä vakuuteltiin, etten ole muuttunut lainkaan. Mutta sen jälkeenkin on tapahtunut niin paljon.
10 v sitten valmistuin, ja silloinen parisuhde oli raunioina. Erottiin lopullisesti seuraavana keväänä, kun vihdoin se mies sai sen verran omaa huonoon suuntaan mennyttä elämäänsä kuntoon, etten romauttanut ihan kaikkea kerralla.
Alkoi viimeinen sinkkukauteni. Olin kivassa työpaikassa, jossa oli kiinnostavia miehiäkin. Nykyinenkin työpaikka voi olla kiva ja kiinnostava, mutta jos olisin seuraa vailla, niin yhtäkään kiinnostavaa täältä ei löytäisi edes epätoivoisinkaan sinkku.
Kävin treffeillä ja laittauduin joka päivä töihin enemmän kuin nykyään ihan oikeaa, suunniteltua ulos menoa varten. Miten jaksoinkaan nähdä niin paljon vaivaa? Nykyään riittää että on puhtaat hiukset ja suht kivat vaatteet. Tai edes yleensä säähän ja työtehtäviin sopivat vaatteet päällä. (Tänään ruskeanvihertävät reisitaskuhousut ja ruskea-vaaleanruskearaitainen raitapaita, Gudrun Sjödénin.)
Silloin ennen ei koskaan tiennyt, kuka sinä päivänä tulisi vastaan. Ja kenet tapaa, töissä tai töiden jälkeen jossain kuppilassa tai vaikka leffassa. Vaatteisiin laitoin rahaa varmaan kuukaudessa yhtä paljon kuin nyt vuodessa. Minulla oli paljon bailuvaatteita. Nyt eniten mukavia arkivaatteita ja ulkoiluvaatteita (ja ulkoilulla tässä yhteydessä tarkoitan oikeaa ulkoilmassa oloa, enkä kaupungilla hillumista).
Ennen mulla oli paljon erikoisia kenkiä. Silloin ihQus oli kengissäkin tärkeämpää kuin mukavuus. Tarvitseeko edes kertoa, kumpi on nyt tärkeämpi kriteeri kenkien valinnassa? Kävin myös kampaajalla vähän väliä. Luottokampaajani käsistä päästyä olin aina ihQumpi kuin sinne mennessä. Nyt en ole vastaavaa kampaajasuhdetta löytänyt.
Milloin tämä ihQus-alamäki alkoi? Ei ainakaan heti, kun tapasin tämän nykyisen aviomieheni, jota en siis todellakaan ole vaihtamassa. Koska vielä silloin pääsin ilmaiseksi HKL:n bussissa, kun olin minihameessa ja ei ollut pienempää rahaa kuin 100 mk, ja vielä parinkin vuoden päästä tai naimisiinkin menon aikaan saatoin saada treffikutsuja ihan tämän tästä.
Menikö se ihQus tuossa lapsettomuuden, ja kovan äidiksi haluamisen vaiheessa? Vai tekikö ikä tehtävänsä? Vai pitkä parisuhde? En ollut tuossa ihQvaiheessakaan mikään Miss Universum tai anorektikkomallityttö, vaan uhkea ja ihan hyvässä lihassa, mutta ilmeisesti ihQ sekoitus iloista pikkutyttöä ja pehmeää naista. Tosin onhan noita kiloja kertynyt sen jälkeen. *huokaus* Luin jostain vastikään, että monet lihovat lapsettomuussurun aikana. Täytyy varmaan alkaa pikkaisen keventämään kevättä kohti.
Miten ihQus saadaan takaisin? Auttaako uusi pirteä kampaus? Olen miettinyt, että tuollainen Hanna Pakarisen revitty hiuslook voisi sopia mullekin, mutta ei noin mustana, vaan oman värisenä, eli tummanruskeana, ja jotain muuta väriä lisäksi. Nyt hiukseni ovat aika lailla luonnontilassa, taipusat, ja suht pitkät. Entäs uusi värikkäämpi vaatetyyli? Vai onko se tyttöihQus lopullisesti menetetty tässä iässä? Mitä tilalla?
PS. Mulla ei oo mitään päällepantavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti