Esseen on pakko painaa

Nyt olen saanut väännettyä sen esseen, josta oli jo aiemmin puhe. Aiheena oli "Miten voisimme luoda tarkkaavaisuuden ongelmista kärsivälle oppilaalle tehokkaan ja mielekkään oppimisympäristön ns. tavalliselle luokalle? Mitä asioita opetuksen järjestämisessä tulisi ottaa huomioon? Miten voitaisiin ehkäistä mahdollisia ongelmia (esim. koulukiusaaminen)?"

Oli yllättävän vaikea kirjoittaa tuosta, vaikka kirjat ovat helpot luettavat (Saloviita T. Kaikille avoimeen kouluun- Erilaiset oppilaat tavallisella luokalla & Salmivalli, C. Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä). Oli niin soveltava tehtävä ja Saloviidan kirja niin yksityiskohtainen, että on vaikeaa kirjoittaa omia soveltamisia sen jälkeen. En tiedä, onko siinä esseessä nyt sitten vieläkään tarpeeksi omaa pohdiskelua. *Huokaus* Pääasia, että sain tehtyä ja kehtaan lähettää arvosteltavaksi.

Mikähän siinäkin on, että tarvin noihin aina tietyn määrän ahdistusta, ns. deadline-ahdistuksen? Olen muuten tyyppinä ihminen, josta monet luulevat, että olen hyvinkin lapsellinen ja sinisilmäisen naiivi, kun olen niin optimistinen ja onnellinen lapsen lailla, pelkästä olemassaolosta. Mutta oikein hakemalla haen noita ahdistushetkiä, että saan suoritettua jotain. Muuten en saa puserrettua itsestäni kaikkea irti.

Nyt on alkanut Kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteet 3 op -kurssi, ja siinä pitää tehdä lähes 300 sivuisesta pdf-muotoisesta väitöskirjasta (Juha-Pekka Heinonen - Opetussuunnitelmat vai oppimateriaalit) ennakkotehtävä, jota ei ole vielä annettu. Tämä jakso on muutenkin aika kuiva tarkoituksena tutustua erilaisiin kasvatustieteellisen tutkimuksen lähestymistapoihin, tutkimuksen teon perusteisiin ja vaiheisiin sekä tutkimusraportin rakenteeseen. Kirjana on Metsämuuronen, J.: Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Niin että sitä ahdistusta ei tarvitse nyt hirveästi etsimällä etsiä.