Miksi rutiini on ruma sana?

Perehdyin kesällä vauvalehtien maailmaan parin vuosikerran ja muovikassillisen verran. Lehtiähän on Suomessa 2, Vauva ja Kaksplus.

Olenhan minä noita itsekin ostanut näiden 4 ja ½ vuoden aikana, mitä lasta on meille aktiivisesti hommailtu. Ensin ostin irtonumeroita toivorikkaana Vauva-lehden nettipalstan slangin mukaisena odotuksen odottajana. Tunnelmat olivat iloiset toiveikkaat ja valitsin jo vaunun mallia. Olin kuomuratas- ja Ergo-puolueessa.

Sitten kun tajusin, että olen kuin olenkin tahattomasti lapseton, väänsin veistä selässä. Pahoina hetkinä ostin vauvalehtiä, jonkun suloisen vaatteen, ja jotain lohturuokaa. Kun mies oli poissa, luin lehtiä, pidin vaatetta esillä, itkin, ja lohduksi söin esim. tofujäätelöä. Näitä romahduksia oli sattumalta noin kerran kuussa.

Adoptioprosessin aikana lähinnä ne numerot, joissa on adoptioperheistä juttu tai joku muu erityisen kiinnostava aihe. Nyt kun lapsitieto toden totta lähenee, lehdet ovat ruvenneet kiinnostamaan uudella tavalla, kunhan aiheet ovat yleisesti kiinnostavia lapsiperheen elämää esitteleviä juttuja, eikä esim. synnytyksestä tai muotijuttuja tyyliin tässä Kaapo-Petteri ottaa ensiaskeliaan 100 euron farkuissa, jotka saa pikku putiikista Kämpin läheltä.

Mielenkiinnolla luin juttusarjaa muistaakseni Kaksplussasta (noin sarjaluettuna lehdet eivät kauheasti eroa toisistaan), jossa käsiteltiin päivärytmejä. Juttusarjan marraskuun numerossa oli sitten koti-isistä juttu. Siinä muutama hoitovapaalla oleva isä kertoi kotona olostaan ja päivärytmeistään.

Yksi isä kertoi hoitovapaan rytmistään, jossa aamulla noustiin, aamutoimet, puistoon, keskipäivällä lounas + päikkärit, välipala, ulkoilemaan ja 16 aikaan kotiin taas syömään jne. Tällaistahan se mun käsityksenikin mukaan on, nyökkäilin mukana. Mutta se mikä pisti silmään oli saman tenavan (n. 1,5-2 v) äiti, joka kertoi, ettei olisi kestänyt viikkoakaan tuollaista tasatahtia, vaan oli koettanut patistaa isää & vauvaa menemään jonnekin, tekemään jotain. Mitä, jäi epäselväksi, mutta hän tarkoitti jotain elämyksellistä, joka rikkoo rutiinin.

Minä jäin miettimään tuota. Minähän rakastan rytmiä ja rutiinia! En elä ihan noin säännöllisesti kuin isä eli tuon vauvan kanssa, mutta pyrin kyllä säännölliseen päivärytmiin, koska voin itse paremmin niin. Siis menen nukkumaan noin samaan aikaan joka päivä, syön lounaan joka päivä samaan aikaan jne. En tajua, miksi se säännöllinen rytmi olisi kestämätöntä.

Valitsin bloginkin nimeksi Arjen ajatuksia, koska pidän arjesta ja pienistä arjen asioista enemmän kuin suurista juhlista. Ei minusta ole tylsää elää arkea, eikä arki ole minusta harmaata. Vaan se tuntuu hyvältä, kun tiedän, että klo se ja se mies soittaa mulle töihin muuten vaan ja jutellaan hetki, klo se ja se hän odottaa mua kotiin, klo se ja se katsomme yhdessä lempiohjelmaa, klo se ja se käyn maate ja herään klo se ja se.

Toki voihan sitä joskus käydä vaikka äiti-lapsi-piirissä tai uimahallissa, mutta tuollaiset menot saa helposti sovitettua lapsenkin päivärytmiin. Eikä niitäkään menoja kannata olla liikaa. Parasta on tavallinen arki yhdessä.

Miksi rutiinista ei voi nauttia? Onko kivempaa, jos käy Korkeasaaressa lapsen kanssa kuin että opetellaan värejä pesuhuoneen lattialla lajitellen pyykkejä? Tai onko jännempää kun lapsi pyörii Linnanmäellä kahvikupissa kuin että lapsi uskaltaa eka kerran laskea oman pihan liukumäestä? Välillä sivusta seuraten on tuntunut, että kaikki huvipuistot ja puuhalandiat on keksitty vanhemmille, jotka kaipaavat irtiottoa arkirumbasta, eikä lapsille, jolle puuhalandian suurin ilonaihe saattaa olla sieltä löytynyt vauvamopo, samanlainen kuin kotona!

Omasta lapsuudesta muistaa parhaimpina "elämyksinä" esim. itsetehdyn leppäkerttuterraarion pitämisen ja jokapäiväisen ruusupuskien koluamisen ja kirvojen tuonnin niille, kunnes elätit oppivat niin hyvälle, etteivät enää lentäneet pois. Ja vapaan leikin kotipihaan rajautuvassa metsässä, majojen teon ja mielikuvituksen voiman. Ja miltä tuntui olla tuulessa lakanoiden vedon alla, miten jännää mankeloinnin seuraaminen oli, ja miten ylpeä oli, kun sai tehdä vaikka lettutaikinan koko porukalle.