keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Addikti tilittää

Kauran blogissa puhuttiin elämäntapojen parannuksesta ja tupakanpolton lopettamisesta.

Minä lopetin polttamisen sudden death-mentaliteetillä. Olin silloin polttanut säännöllisesti 10 vuotta, sitä ennen satunnaisesti jossain tilaisuuksissa. Siihen aikaan poltin Light Cameleita, puoli askia päivässä. En ollut ikinä ennen ollut lakossa.

Päätin eräänä keväänä, kun yskin kauheasti, että tämä on viimeinen askini. Jätin siihen askiin yhden tupakan & sytkärin ja kanniskelin sitä kassissa aikani. Tarvitsin sitä tietoa, että minulla on mahdollisuus polttaa, ja että se on oma valintani. Vieroitusoireet olivat hirveät, kuin pahemmastakin huumeesta. Keskittymiskyky meni, hermostutti, hikoilutti jne. Etukäteen en olisi uskonut, että se olisi vaikuttanut niin paljon. Ja yllättäen vaikeinta ei ollutkaan olla polttamatta sosiaalisissa tilaisuuksissa, vaan yksin niissä tilanteissa, johon oli tupakan onnistunut liittämään: bussia odottaessa, aamukahvin kanssa jne.

En välttämättä olisi onnistunut lopettamaan, mutta 2 viikkoa sen jälkeen jouduin pahaan onnettomuuteen. Multa murtui selkärangasta nikama. Jouduin sairaalaan ja mulle tehtiin 2 selkäleikkausta. Ensimmäinen epäonnistui ja sen jälkeen tukiruuvi painoi selkäydintäni, En ole ikinä kokenut sellaista tuskaa. Elin täysin voimakkaiden särkylääkkeiden varassa.

Leikkauksien jälkeen en pystynyt istumaan kuin minuutin kerralla. Sitä määrää lisättiin minuutti per päivä. Opettelin uudestaan kävelemään. Siihen ne tupakan vieroitusoireet loppuivat.

Mutta vieläkin olen addikti. Näen todentuntuisia unia polttamisesta. Se tulee mieleen ainakin kerran pari kuukaudessa. Ja tuo lopettaminen tapahtui toukokuussa 1997. Olen polttanut sen jälkeen yksittäisiä röökejä baarissa tai muuten juhlamielellä, mm. millenium-yönä. Luojan kiitos en ole niistä jatkanut polttamista. Yksi ystäväni oli kokonaan polttamatta 8 vuotta ja poltti yhden, osti askin, ja jatkoi polttamista. Nyt tästä on 5 v, eikä hän ole lopettanut.

Ja siitä seuraavan ja tähän mennessä viimeisen kerran poltin, kun tulin lapsettomuusklinikalta, jossa olin juuri kuullut, että meidän ei kannata yrittää hoitojakaan. Olin siellä yksin, vaikka kaikilla muilla kerroilla olimme siellä kahdestaan. Mutta nyt tehtiin tutkimuksia vain minulle ja ajattelin, että voin mennä yksinkin. En arvannut, että se tuomio kerrotaan siinä.

Kävelin katua alas ja alkoi itkettämään. Menin ekaan vastaantulleeseen baariin, tilasin rommikolan. Join sen nopeasti. Tilasin toisen ja tupakka-askin, ja poltin. Itku voitti kumminkin, ja menin lopulta baarin vessaan itkemään. Sieltä tekstasin miehelle, missä olen, mitä on tapahtunut ja että mut pitää hakea pois sieltä baarin vessasta. Mies tuli ja haki.

Siitä on nyt kohta 4 vuotta. Siitä 3 kuukauden päästä soitimme adoptioneuvontaa saadaksemme PeLalle. Sen vajaan tupakka-askin annoin myöhemmin yhdelle tupakoivalle ystävälle, joka oli kylässä, ja jolta loppui tupakat. Hänkin on nyt ollut polttamatta 1,5 vuotta.

5 kommenttia:

tuleva kätilö kirjoitti...

"Vieroitusoireet olivat hirveät, kuin pahemmastakin huumeesta."

Nikotiini on riippuvuutta aiheuttavista aineista voimakkain. Jopa heroiini jää sille toiseksi.

Onnittelut tupakasta luopumisesta!

nimim. keuhkoklinikalla harjoittelussa

Nimetön kirjoitti...

Voi Piikkis,

en ole polttanut - paitsi miehen pikkusikareita ajoittain imuttanut suupieleesä, kun ne haisevat niin ihanalle -ja hienoa että Sinä olet tupakoinnin lopettanut, mutta tulin surulliseksi.

Luulen tajuavani, mitä intoa, nautintoa, elämisen TUNTOA,jotain omaa juttua voi tupakoidessa (tai yhtä hyvin jossain muussa omassa) kokea. Se on jotain, mikä on yksin omaa. Sanon minä, jota tupakansavu ällöttää....

Kaikkea hyvää Sinulle,
Toivotta Tinuli

Piikkis kirjoitti...

Jos surettaa tuo lapsettomuusklinikalta tulojuttu, niin suru pois! Hyvää siitäkin vaan seurasi. Nyt on vaikeaa kuvitella, että lapsi edes tulisi muulla lailla kuin adoptiolla.

Uskon että kun tulee lapsitieto, niin tupakka ikävä kyllä käy mielessä. Siis niin hyvässä kuin pahassa paikassa.

Nimetön kirjoitti...

Hei vaan,

hihittelen täällä sanojen aiheuttaman todellisuuden erilaisia maailmoja. Minä olin surullinen tupakointisi lopettamisesta....
Lapsettomuusklinikalta tulo olis varmasti surullista silloin, mutta silloin olis silloin ja nyt on nyt. Kaikki terveysintoilijat ja järkevät ihmiset pitävät varmaan jonkun tupakoimattoman yllytytystä tupakoimiseen aivan mielipuolisena...


Teidän lapsi tulee tietenkin juuri sillä lailla kun teille on sopivaa, niin kuin ehkä kaikkikin lapset. Vaikka se on surullista, että ihmiset ylipäätään kokevat surullisia asioita pienenä ja isonakin.

Aina vaan hihitellen
Tinuli

Kaura kirjoitti...

Tää oli musta muuten älyttömän mainio kirjoitus. Niin monta asiaa ja monenlaista tunnelmaa!