perjantaina, kesäkuuta 12, 2009

Tuleva äiti ja lääkäri

Suppis aikoo tulla isona ensin äidiksi, sitten lääkäriksi. Järjestys on tarkka. Mietimme pitkään, miksi noin päin (kun eihän Suppis tiedä että lääkäriksi opiskellaan tosi monta vuotta). Lopulta välähti. Kun nyt on puhuttu työhönmenostani, niin hän on tulkinnut, että ensin tullaan äideiksi, sitten mennään töihin :-).

Tuleva lääkäri ottaa ammattiin valmistautumisen melko tosissaan. Hän lukee Lapsiperheen lääkärikirjaa, osaa puistossa diagnosoida esim. silmätulehduksen (vaikka hänellä tai muilla perheessä ei oo sitä ollut, mutta hän on nähnyt kuvan). Hän lukee ostamaani lasten anatomia-kirjaa, ja osaa verenkierron ja luetella jo monta sisäelintä. Ilmeisesti kirurgia kiinnostaa, kun jos televisiossa on lääkäriohjelma, leikkauksia toivotaan ja veren tai viiltojen näkemistä ei pelätä, vaan kommentoidaan "nyt lääkäri tekee siistin viillon ja täti paranee".

Äitinä hän aikoo olla muuten kuin äiti, mutta antaa joka päivä jäätelöä lapsille.
Muutenkin hän on kyllä tehnyt aika konservatiivisia johtopäätöksiä maailmanmenosta, esim. että miehet menee aina töihin, niiden pitää käydä töissä että saa rahaa. Äidit taas eivät käy töissä, vaan ne ovat hyviä olemaan kotona. Näin vaikka tunnemme perheen, jossa asiat ei oo näin päin.

Suppis laukoo muutakin hauskaa. Tässä käytännön kauneusneuvoja: Äidillä pitää olla pitkä kaunis tukka, ei saa leikata (kun mietin lyhentäisinkö tukkaa). Kun olin suuttumassa Suppikselle jostain tottelemattomuudesta, niin hän laukaisi: "Älä äiti pane naamaa noin ryttyyn. Olet paljon kauniimpi kun hymyilet." Kun oltiin koko perhe metsäretkellä, niin siinä yhtäkkiä hän kysyi: "Tiedätkö äiti mikä on pieni onni? Se on juuri tämmöinen pieni retki." Ja virnistys päälle.

torstaina, kesäkuuta 04, 2009

Päiväkotiin menossa

Meidän kohta 4-vuotias Suppis menee elokuussa päiväkotiin. on vaikeaa etukäteen päättää, kuinka kauan tutustumme yhdessä päiväkotiin ja koska voi jättää yksin ryhmään.

Suppishan on ollut ylimääräisen vuoden kotona ja käynyt tämän lukuvuoden 2 x viikossa klo 9-12 päiväkodissa olevaa päiväkerhoa, eli on tottunut jäämään päiväkotiin hoitoon. Kerhon toiminta on ollut hyvin päiväkotimaista. Kerhossa on ollut aamupiirit, vapaata leikkiä, ohjatut viriketukiot, ulkoilut ym. Kerhopäivän kesto on vain ollut lyhyempi kuin päiväkotipäivän. Sinänsä en usko, että hoitopäivän kesto on ongelma syksyllä. Voi olla kivempikin, kun on enemmän aikaa leikkiä kavereiden kanssa. Ryhmäkin on ollut pienempi, kerhossa oli 12 3-vuotiasta ja 2 lastentarhanopettajaa.

Suppis odottaa kyllä innolla syksyä. Hän on jo kovasti kaveriseuran perään ja solmii ja harjoittelee ystävyyssuhteita. Päiväkoti, johon hän nyt menee, ei ikävä kyllä ole sama kuin kerhopäiväkoti, mutta kerhosta ja leikkipuistosta tuttuja lapsia on tulossa samaan päiväkotiin. Toivon vähintään yhtä paljon kuin Suppis, että hän pääsee parhaan kaverinsa kanssa samaan ryhmään. Sanoin sen johtajallekin.

Suppishan oli sen ylimääräisen kotivuoden, koska hänen oli vaikeaa sopeutua edes mummon tai papankanssa ilman vanhempia oloon. Hän itki hoitoyrityskertojen jälkeen sylissä suruaan tuntikausia. Hän on ollut hyvin takertuvainen ja hyvin valikoiva niin mieluisten leikkikavereiden kuin hyväksyttyjen aikuisten suhteen.

Suppis on nyt kyllä kasvanut. Ja vuosi kypsymistä on tehnyt hyvää. Kaverit on käyneet laajemmin kiinnostamaan ja kerhoilukin on sujunut pääsääntöisesti hyvällä mielellä. Takapakkia tuli kun kerhossa oli kovaääninen ja liian liki tunkeva sijainen. Koko vuoden hän on silti esittänyt toivomuksia, että äiti tulisi mukaan. Siksi pelottaa, että jos olen liian kauan mukana, että hän tulkitsee sen vallitsevaksi asiaintilaksi ja yksin jääminen on vielä vaikempaa.

Kerhoonhan Suppis jätettiin ilman meitä vanhempia noin 1-1½ h jälkeen, ja silloin hän itki. Toisella kerralla ei edes itkenyt, vaan sanottiin vain heipat ja halattiin. Hän tietää, että päiväkoti on kuin kerho, mutta siellä ollaan pidempään ja sinne mennään joka päivä.

Päiväkoti on ihan uusi, ulkotyöt viittä vaille valmiit, kerran on käyty pihalla (eilen). Tutustumiskäynti on heinäkuussa. Silloin päästään eka kerran sisälle, varmaan tavataan Suppiksen ryhmän hoitaja(t).

Oma veikkaukseni on, että joko homma menee tosi hyvin eli hän jo ekana päivänä suurinpiiirtein heti pienen ujostelun jälkeen hyväksyy uudet hoitajat ja leikkii kavereiden kanssa. Jolloin periatteessa hänet voi jättää sitten jo toisena päivänä sinne yksin ainakin osaksi päivää.

Tai sitten se menee tosi puihin ja hän pelkää jostain syystä hoitajia (tai jos on 2 niin toista). Syynä voi olla vaikka mikä, esim. kova ääni tai Suppiksen mielestä ruma tukka. Sitten hän takertuu hysteerisenä muhun ja siinä ei pari viikkoakaan tutustumista auta. Sitten meillä on edessä tosi vaikeat aamut kuukausia, kun on jätettävä vastentahtoinen lapsi päiväkotiin. Se voi kestää niin kauan kun pelätty hoitaja on maisemissa.

Suppiksella on nimittäin hyvä muisti. Tämä sijaishoitaja mitä Suppis kammosi, oli n. 2 viikkoa sijaisena joskus helmikuussa. Sen pelon kanssa Suppis meni ihan hysteeriseksi. Ja vieläkin Suppis muistelee häntä, kyselee että eihän ko. täti tuu tähän uuteen päiväkotiin koskaan jne. Pelkkä muutos hoitajassa ei sitä tehnyt, koska sitä ennen oli ollut pari kertaa muu sijainen, joista ei seurannut mitään reaktiota.