keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Lastenhoito-opissa ja etuuksien valvontaa

Olimme noin viikko sitten Adoptioperheet ry:n järjestämällä Hakumatkalle lähdössä-illassa. Se oli siis hyvin käytännönläheinen ilta, jossa 2 kokenutta adoptioäitiä ja terveydenhuollon ammattilaista kertoivat erilaisia lastenhoitoon ja kiintymyssuhteen edistämiseen liittyviä juttuja.

Läpikäytäviä asioita oli paljon, ihan vaipanvaihdosta lastenkotitaustan tuomiin erityispiirteisiin. Todella hyödyllinen ilta, varsinkin jos ei ole paljon lastenhoitokokemusta. Minä olen hoitanut aika paljon lapsia, mutta siitä alkaa olla aikaa. Vaipan olen vaihtanut viimeksi joskus 5 v sitten. Mutta mies ei ole vaihtanut ikinä vaippaa tai kylvettänyt lasta. Joten minusta oli tosi hyvä, että nuo asiat käydään läpi kunnolla niin, että kumpikin olemme opissa.

Vaikka ei olisi ollut noita sisarusten lapsiakaan harjoittelukappaleina, niin tiedän jotain silläkin perusteella, että olen kuitenkin lukenut kumpaakin vauvalehteä niin kauan kuin meille on toivottu lapsia. Eli viitisen vuotta. Mies ei ole jostain syystä ollut niin valtavan kiinnostunut niistäkään. Jonkun jutun joskus on lukenut.

Osan numeroista olen ostanut itsellenikin, koska niissä on joko adoptioasiaa tai muuten hyvä aihe. Esimerkiksi Kaksplussan numerossa 2/2005 oli vauvan perushoidosta hyvä paketti. Vaikka siinä oli jotain vastasyntyneen napatyngän puhdistusohjeita, niin ei se haittaa. Perusvinkit kylvetykseen, vaipan vaihtoon ja syöttämiseen olivat kuitenkin hyvät ja selkeät, kuvien kera. Samassa lehdessä oli lapsiperheen taloudenpidosta hyvä juttu.

Nyt sain vinkin, että uusimmassa Vauva-lehdessä (10/2005) oli kiinnostava juttu kasvukäyristä. Jutun esimerkkiperhe on sellainen, jolla on 4 Kiinasta adoptoitua lasta, joista yksi on poika. Heistä oli hyvin suloinen kuva, ja jutussa paljon hyvää asiaa! Jos jossain neuvolassa vielä suhtaudutaan nuivasti siihen, että kv. adoptiolapset eivät välttämättä mene suomalaisilla kasvukäyrillä, niin tuossa oli vaikka neuvolaan mukaan otettava juttu siitä, kuinka 4 lasta menivät kaikki omilla käyrillään. Samoin oli kivaa lukea siitä, mitä ne käyrät oikeastaan ovat.

Viikon hyvä uutinen: nyt esitetään korotuksia meidän adoptioperheidenkin tukiin. Tätä asiaa on ajettu Adoptioperheiden edunvalvontaryhmän toimesta. On käyty ministeriössä, soiteltu työryhmän jäsenille sekä lähetetty ja viety materiaalia. Adoptiohan on asia, jota harva vastustaa aktiivisesti. Mutta olemme niin pieni ryhmä, että meidät unohdetaan helposti kaikista lainsäädäntäjutuista. Onneksi nyt ei käynyt niin. Mutta varmaahan tuo ei ole, ennen kuin asia on käsitelty ja hyväksytty. Ja sitten jännittää, ehtiikö uudistus meille. Harmittaa, jos rajaudumme tuosta esim. kuukaudella.

Kerran eräs adoptiovanhempi sanoi minulle aika pilkallisesti, että he ovat normaali lapsiperhe, eivätkä harrasta adoptiota. Onneksi osa jaksaa harrastaa ja uhrata omaa aikaansa kaikkien muiden adoptioperheiden eteen, tai tätäkään etuutta ei todellakaan olisi tässä esityksessä.

Monella ulkopuolisella ei ole käsitystä, miten eriarvoisessa asemassa olemme. Nythän alle 7-vuotiaan adoptoivat adoptioperheet saavat 180 arkipäivää (eli noin 7 kk) vanhempainvapaata. Hoitovapaan ulkopuolelle rajautuu, jos lapsi on esim. 2,5 v tullessaan kotiin. Mitään vanhempainvapaata ei ole, jos lapsi on 7 v. Aivan kun jostain muualta, mahdollisesti laitoshoidosta adoptoitu lapsi voisi heti hakumatkan jälkeen pujahtaa kouluun tuosta vain.

Työryhmä esittää, että adoptioperheiden perhevapaat nousevat lähemmäs bioperheiden 263 perhevapaapäivää. Tarkalleen ottaen esitetään vähintään 200 päivää. Päiviä on vähemmän, koska tekstissä vedotaan synnytykseen valmistautumiseen ja siitä toipumiseen. Kyllä meillä adoptoijillakin on valmistautumista adoptioon. Kaikilla lähestyvä synnytyskään ei ole niin lepoa vaativa, vaan äidiksi tulo on enemmän psykologinen moodin muutto.

Adoptioperheet saivat vielä muutama vuosi sitten päättää itse, mistä päivästä vanhempainvapaa alkaa. Eli vaikka ensimmäisestä matkustuspäivästä alkaen. Nyt Kela on suuressa viisaudessaan päättänyt, että matkan alkuosaa ei saa lasketa perhevapaaksi, vaan Kelan kausi alkaa siitä, kun lapsi saadaan konkreettisesti hoitoon. Eli hakumatkan alkuosa täytyy ottaa lomapäivistä tai palkatonta vapaata. Tämä voi olla ongelmallista. Työnantajanhan ei ole pakko antaa palkatonta vapaata.

Meidän lapset jos jotkut tarvitsevat kotihoitoa. Eräs psykologiystäväni (jolla ei ole adoptiolapsia) sanoi, että oikeastaan adoptioperheillä pitäisi olla pidemmät vapaat kuin bioperheillä, että olisi aikaa luoda kiintymyssuhde ennen hoitoon menoa ja sopeutua perhe-elämään laitoselämän jälkeen. Miksi siis ei ole vähintään saman verran perhevapaata kuin bioperheillä eli n. 10 kk?

Hoitovapaasta hoitovapaaoikeudeksi esitetään 2 vuotta siitä, kun on adoptoitu, kuitenkin enintään koulun aloittamiseen asti. Miksi ei 3 v kuten biolapsilla? Meidän mielestämme pitää laskea, että adoptiolapsi syntyy perheeseensä tullessaan siihen, ja etuudet pitää olla samat kuin bioperheillä.

7-vuotiaista ei puhuta äkkinäkemältä mitään. Eli taas ne 1-2 tapausta vuodessa unohdettiin pois. Kansantalous ei siihen kaatuisi, jos heidätkin muistettaisiin.

keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Loman tarpeessa

Tervehdys pitkästä aikaa!

Olen tällä välin kirjoittanut pari esseetä erityispedagogiikan opintoihin, ja käynyt seminaareilla ja kursseilla, vieraillut kaksilla messuilla (AudioVisual - ja Kirjamessuilla) ja muutenkin elämä on ollut hyvin vilkasta. Olemme kerran tavanneet oman hakuryhmämme kanssa, ja oli mukavaa tutustua ihmisiin, kenen kanssa on lähdössä elämän tärkeimmälle reissulla.

Kaikki on ollut mukavaa ja innostavaa tekemistä. Mutta samaan aikaan huomaan että ärtymyksen tasoni on taas noussut. Olen laskeutunut euforisesta tilasta, missä olin vielä alkusyksystä tilaan, jossa ärsyttää, suututtaa ja joskus jopa raivostuttaa ihan liikaa ihan liian pienestä...

Esimerkki:
Minä meilaan A:lle mietityn suunnitelmani asian 1 suhteen.
A vastaa, ehdottaen jotain puolivillaista, ja vastauksesta käy ilmi, että hän ei joko lukenut meiliä kunnolla tai ei ymmärtänyt.
Minun ensireaktioni on ylimitoitettu, mutta voimakas halu soittaa ja huutaa puhelimeen: "Lue nyt helvetti se meili ennen kuin vastaat yhtään mitään, v***n idiootti!"

Onneksi vielä toistaiseksi olen tajunnut harkita hetken ja vastaan asiallisesti. Muuten olisin polttanut hyvin monta siltaa tämän 1,5 viikon aikana. Nimittäin tuon tyylistä minulle hyvin epätyypillistä raivostumisherkkyyttä on ollut nyt vähän yli viikon joka päivä, monta kertaa päivässä, joka vastoinkäymiseen.

En tiedä, olenko ylikuormittunut, koska nyt minulla on todella paljon tekemistä. Vai onko tämä taas joku paha vaihe tässä odotuksessa, varsinkin kun se näyttää nyt venyvän. Tällä hetkellä vaikuttaa pahasti siltä, että pääsemme noutamaan lastamme joskus touko-kesäkuussa. Koetan tällä viikolla saada yhteyttä juuri Helsinkiin muuttaneeseen palvelunantajaamme, että tietäisi mikä on virallinen totuus.

Tarvisin lomaa, ja loman pitäisi olla kaukana poissa. Nyt lähtisin vaikka mihin rannalle, jossa lepäisin ananakseen koverrettu drinkki kädessä, vaikka en mikään rantalomaihminen olekaan. Johonkin missä ei olisi tekemistä, eikä mielummin kovin paljoa ihmisiäkään. Mutta en pääse. Ei ole tänä vuonna enää lomaa kuin vaivanen yksi päivä joulukuussa. Eikä olisi varaakaan, kun säästämme Kiinan matkaan.

Onko kellään ideoita, miten saisin pikapiristyksen? Mietin itse Yrjönkadun uimahallia, joka on hieno paikka ja jossa olen aika paljon käynytkin.

PS. Tarvitsen ilmeisesti tämän paidan varoitukseksi...