Suppis on nyt kiinnostunut päivittäin katselemaan muistokirjaansa "Sydämessä kasvanut". Koska otteet on välillä aika kovat tällä 2 v 4 kk vanhalla neidillä, niin tein hänelle oman version, samoja kuvia ja tekstejä, mutta hänen kappale, kohdelkoon sitä miten tahtoo.
Hän muistaa tosi paljon ja kaukaa. Hän muistaa ekan yhteisen syksyn kuvien ulkopuolelta, että kuvan reissulla haettiin marjoja puista (pihlajanmarjoja) ja viime kesän kuvasta mitä pappa teki samana päivänä kun kuva otettiin (leikkasi nurmikon). Ja hän muisti kahluuallaskuvastaan, missä ko. allas on piilotettu ja haki sen sieltä ja halusi heti uimaan.
Mutta vaikka hän katselee aina pitkään myös lastenkotikuvia, hän ei puhu niistä mitään, ei hoitajatädeistä tai toisista lapsista kuvissa (joista Suppiksen lisäksi 3 tuli Suomeen). Ei sängystään, ei leluista lattialla. Ajallisesti ne kuvat on otettu kesällä, kun Suppis nimettiin meille, muutama kuukausi ennen kun saimme hänet.
Joko hän ei muista tai ei halua käsitellä asiaa.
Suppis on nyt muuten ruvennut tykkäämään ensimmäisestä perheen ja suvun ulkopuolisesta ihmisestä oikein kovasti, nimittäin muskariope Tiinastamme, joka sai kunnian olla eka perheen ulkopuolinen, josta Suppis sanoi, että Tiina-täti on kiva täti. Olemme käyneet Tiinan muskaritunnilla nyt syksystä lähtien. Olen tosi iloinen, että hän pystyy nyt laajentamaan tykkäämistään noin.
tiistaina, helmikuuta 26, 2008
keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008
Suppis tykkää piirtää
Suppis piirsi eilen ekan kerran meidän perheen selostaen. Siinä oli isi, isompi soikio. Yksi viiva lähti isistä ihan oikein kädeksi, mutta toinen käsi lähti siitä ekasta kädestä. Sitten tuli Suppis itse, pieni soikio. Ja heti viereen äiti, keskikokoinen soikio, ja äidille tärkeintä oli piirtää tukka. Kaikki olimme eri värisellä vahaliidulla piirretyt, mutta kumminkin yhdessä paperin yhdessä nurkassa. Oli ihanaa, kun Suppis niin antaumuksella selosti ja piirsi vielä sydämiäkin.
Suppis piirtää muutenkin paljon. Joka päivä, joskus monta tuntiakin. Hän tykkää väreistä, osaa nimetä niitä, tosin vähän omalla kielellään: punainen on punava ja sininen siniva, mutta keltainen on keltainen. Nyt muutaman viikon hän on selostanut kuviaan, että on kukkaa ja pupua ja kuusta ja tähteä (joulukuusi koristeineen teki Suppikseen aivan lähtemättömän vaikutuksen). En ole häneltä kysellyt, mitä ne viiva ja soikiot esittävät, joten hän on ihan itse keksinyt selostaa niitä.
Kaikki te odottavat, tällaiset ihanan arkiset hetket ovat teillekin tulossa. Jaksakaa vain.
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Suppis piirtää muutenkin paljon. Joka päivä, joskus monta tuntiakin. Hän tykkää väreistä, osaa nimetä niitä, tosin vähän omalla kielellään: punainen on punava ja sininen siniva, mutta keltainen on keltainen. Nyt muutaman viikon hän on selostanut kuviaan, että on kukkaa ja pupua ja kuusta ja tähteä (joulukuusi koristeineen teki Suppikseen aivan lähtemättömän vaikutuksen). En ole häneltä kysellyt, mitä ne viiva ja soikiot esittävät, joten hän on ihan itse keksinyt selostaa niitä.
Kaikki te odottavat, tällaiset ihanan arkiset hetket ovat teillekin tulossa. Jaksakaa vain.
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
tiistaina, helmikuuta 05, 2008
Meillä on muuten nyt todellinen piisessa
Suppis näki tänään yhden Kiinasta ostetun mekkonsa naulakossaan (olin ottanut esille tätä uutta vuotta varten) ja hän ei sanonutkaan sitä Kiinamekoksi, vaan heti ihan hihkuen Piisessamekko!!!! Piisessamekko!!!! Ja äitikin myönsi, että kyllä se on Suppiksen prinsessamekko :-). Ja heti päälle tämä hopealle hohtava violetilla kirjailtu ihanuus. Ja kun isi tuli kotiin, niin heti Suppis meni ovelle esttelemään: "katso, piisessa!!!!"
Ja muutenkin, prinsessat on olleet kova sana esim. lelumainoksissa. Kai äidinkin on taivuttava (en aikonut ryhtyä prinsessamuotiin).
Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, niin meidän piisessa ihaili eilen leikkipuistossa Plaston 2-osaista aura-autoa (tai jotain sen tapaista, ykkösosassa oli työntökauha ja 2-osassa perävaunu). Se olisi myös niin kiva.
Ja muutenkin, prinsessat on olleet kova sana esim. lelumainoksissa. Kai äidinkin on taivuttava (en aikonut ryhtyä prinsessamuotiin).
Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, niin meidän piisessa ihaili eilen leikkipuistossa Plaston 2-osaista aura-autoa (tai jotain sen tapaista, ykkösosassa oli työntökauha ja 2-osassa perävaunu). Se olisi myös niin kiva.
Kiinatyttö, oma tyttö
Suppis on nyt joulukuusta lähtien ruvennut tajuamaan olevansa Kiinan tyttö tai kiinatyttö ja hän puhuu siitä. Luulen, että johtuu siitä, että olemme hänen nimeämiskuvansa kautta koettaneet pitää esillä tietoa adoptiosta, että hän oli Kiinassa ja äiti & isi saivat nämä kuvat ja tulivat hakemaan Suppiksen kotiin.
Hän myöskin tunnistaa ympäristöstä kiinalaiset, on kiinnostunut, mutta hyvin vakava ja jokseenkin jännittynyt havaitessaan jonkun kiinalaisen. Usein jollain bussipysäkillä huomaankin siitä katsoa, että joukossa on joku kiinalainen, kun Suppiksen ruumiinkieli jännittyy ja hän hiljenee. Jälkeenpäin kahden kesken hän sitten kysyy, oliko siinä kiinatyttö tai -poika tai -täti (kiinalaista miestä ei ole vielä nähty). Sanon aina että oli. Sitten Suppis sanoo, että "Suppis kiinatyttö myös." Sanon siihen, että niin, äidin oma kiinatyttö. Käytän Suppikselle aika paljon sanaa oma, koska ympäristö sitä kyseenalaistaa (onko oma lapsi-kyselyineen). Siihen Suppis yleensä tyytyy.
Kerran tammikuussa Suppis jatkoikin siitä, että äiti myös kiinatyttö. Ajattelin, että nytkö se jo tuli, näin pian. Sanoin toki heti, että ei. äiti ei ole kiinatyttö. Suppis tuli ja kosketti tummia hiuksiani ja sanoi, että on äidin tukka kiinatyttö. Sanoin vain, että äiti on Lapin tyttö ja siksi tumma.
Mietin sitä monta viikkoa. Koska se kysymys tulee, tai oletus, tai väite? Erään tutun tyttö, sanotaan vaikka Minna, esitti sen tuonikäisenä. Hän sanoi, että äiti meni Kiinaan ja synnytti Minnan ja tuli takaisin kotiin Minnan kanssa. Hän oli läheltä seurannut raskautta ja vauvan tuloa. Meillä ei tällä hetkellä kukaan läheinen ole raskaana. Mutta ilman sitäkin se tulee, ikävaiheen mukaan viimeistään ensi syksynä tai talvena.
Miksi se, joka tuntui ennen Suppista ihan helpolta, tuntuukin nyt niin vaikealta? Koska vaikka olen ihan 100 % sujut sen kanssa, miten Suppis tytöksemme tuli, tiedän että Suppis ei sitä tule hyväksymään niin vain. Hän on herkkä tyttö ja hyvin herkkä loukkaantumaan ja pahastumaan ja hätääntymään.
Mietin sanavalintoja, joita ei saa ikinä enää takaisin. Sen mitä sanon, täytyy olla oikein. Kyllä vielä tämä osuus menee, että Suppiksella oli syntymä-äiti, Kiinan äiti, jonka oli luovuttava Suppiksesta ja sitten Suppis meni lastenkotiin, josta äiti ja isi sai Suppiksen omaan kotiin. Mutta miksi Kiinan äiti ei voinut pitää Suppista? En tiedä mitään varmasti. Voin vain arvata. Joko hänellä oli jo lapsi tai se pahempi, hän halusi pojan.
Aion näin pienelle kertoa sen, että siinä perheessä oli jo lapsi eikä Kiinassa saa olla kuin yksi lapsi perheessä. Tätä tukee Pikku Xingit ja muut adoptiosta kertovat lastenkirjat, joita meillä kyllä jo katsellaan. Ja sitten kerron, että Kiinan äiti varmasti ajattelee Suppista, ja että hän tiesi että Suppis saa uuden perheen ja halusi Suppikselle hyvää. Ja nythän kaikki on hyvin, äiti & isi sai hyvän tytön ja Suppis oman äidin ja isin ja kodin. Ja voidaan sitten muistella, tehdä joku rituaali jonkun päivän yhteyteen.
Mutta miten se sitten oikeasti menee, jää nähtäväksi.
Hyvää kiinalaista uutta vuotta!
Hän myöskin tunnistaa ympäristöstä kiinalaiset, on kiinnostunut, mutta hyvin vakava ja jokseenkin jännittynyt havaitessaan jonkun kiinalaisen. Usein jollain bussipysäkillä huomaankin siitä katsoa, että joukossa on joku kiinalainen, kun Suppiksen ruumiinkieli jännittyy ja hän hiljenee. Jälkeenpäin kahden kesken hän sitten kysyy, oliko siinä kiinatyttö tai -poika tai -täti (kiinalaista miestä ei ole vielä nähty). Sanon aina että oli. Sitten Suppis sanoo, että "Suppis kiinatyttö myös." Sanon siihen, että niin, äidin oma kiinatyttö. Käytän Suppikselle aika paljon sanaa oma, koska ympäristö sitä kyseenalaistaa (onko oma lapsi-kyselyineen). Siihen Suppis yleensä tyytyy.
Kerran tammikuussa Suppis jatkoikin siitä, että äiti myös kiinatyttö. Ajattelin, että nytkö se jo tuli, näin pian. Sanoin toki heti, että ei. äiti ei ole kiinatyttö. Suppis tuli ja kosketti tummia hiuksiani ja sanoi, että on äidin tukka kiinatyttö. Sanoin vain, että äiti on Lapin tyttö ja siksi tumma.
Mietin sitä monta viikkoa. Koska se kysymys tulee, tai oletus, tai väite? Erään tutun tyttö, sanotaan vaikka Minna, esitti sen tuonikäisenä. Hän sanoi, että äiti meni Kiinaan ja synnytti Minnan ja tuli takaisin kotiin Minnan kanssa. Hän oli läheltä seurannut raskautta ja vauvan tuloa. Meillä ei tällä hetkellä kukaan läheinen ole raskaana. Mutta ilman sitäkin se tulee, ikävaiheen mukaan viimeistään ensi syksynä tai talvena.
Miksi se, joka tuntui ennen Suppista ihan helpolta, tuntuukin nyt niin vaikealta? Koska vaikka olen ihan 100 % sujut sen kanssa, miten Suppis tytöksemme tuli, tiedän että Suppis ei sitä tule hyväksymään niin vain. Hän on herkkä tyttö ja hyvin herkkä loukkaantumaan ja pahastumaan ja hätääntymään.
Mietin sanavalintoja, joita ei saa ikinä enää takaisin. Sen mitä sanon, täytyy olla oikein. Kyllä vielä tämä osuus menee, että Suppiksella oli syntymä-äiti, Kiinan äiti, jonka oli luovuttava Suppiksesta ja sitten Suppis meni lastenkotiin, josta äiti ja isi sai Suppiksen omaan kotiin. Mutta miksi Kiinan äiti ei voinut pitää Suppista? En tiedä mitään varmasti. Voin vain arvata. Joko hänellä oli jo lapsi tai se pahempi, hän halusi pojan.
Aion näin pienelle kertoa sen, että siinä perheessä oli jo lapsi eikä Kiinassa saa olla kuin yksi lapsi perheessä. Tätä tukee Pikku Xingit ja muut adoptiosta kertovat lastenkirjat, joita meillä kyllä jo katsellaan. Ja sitten kerron, että Kiinan äiti varmasti ajattelee Suppista, ja että hän tiesi että Suppis saa uuden perheen ja halusi Suppikselle hyvää. Ja nythän kaikki on hyvin, äiti & isi sai hyvän tytön ja Suppis oman äidin ja isin ja kodin. Ja voidaan sitten muistella, tehdä joku rituaali jonkun päivän yhteyteen.
Mutta miten se sitten oikeasti menee, jää nähtäväksi.
Hyvää kiinalaista uutta vuotta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)