Miksi ruveta isona?

Muualla kävin keskusteluja alan vaihdosta ja mihin vaihtaisi ja miksi. Ja mitä haaveili koululaisena. Jäin pohdiskelemaan asiaa pidemmällekin.

Yläasteella ajattelin kääntämistä, kun kielet sujuivat niin hyvin. Lukiossa ajattelin, että rupean erityisopettajaksi tai taideterapeutiksi. Syynä oli, että siinä konkreettisesti tuntui, että omalla työllä on jollekin todellista merkitystä ja saisi toteuttaa luovuuttaan. Itselläni meni koulu hyvin, jos sitä mitataan todistuksilla, mutten ollut mikään sopeutuva kiltti tyttö ja pystyn tajuamaan sen, mitä on olla erilainen oppija. Lukion jälkeen opetin hetken sijaisuuksia ja jopa tarkkista eli mitä ESY-opetusta se sitten nykyään on.

En sitten kuitenkaan hakenut noihin. En tarkkaan muista miksi. Oisko vaan ollut niin laimeasti, että olisi pitänyt muuttaa Jyväskylään ja muualle oli enemmän vetoa. Tai sitten epäilin, että r-vikani karsii minut? Taideterapeutiksi ei tainnut edes olla koulutusta Suomessa (liekö vieläkään).

Opiskelin sitten harrastuksiani eli ensin teatteria ja sitten taidetta ja viestintää. Meinasin sitten kolmenkympin kriisissä 26-27-vuotiaana vaihtaa alaa tuohon vanhaan haaveeseen. Hain jo opiskelemaankin, mutta sitten sattui monta asiaa kuten vakava onnettomuus ja hetkellinen liikuntarajoitteisuus, enkä mennyt pääsykokeisiin. Se olisi muuttanut aika paljon mun elämää, koska luultavasti en olisi tavannut nykyistä miestäni koskaan, jos olisin silloin mennyt opiskelemaan. Tapasimme siitä noin vuoden päästä.

Jonkinlaista tämäntapaista teen kyllä nytkin, opetuskeikoilla varsinkin. Ja olen tekemisissä erityisoppilaiden kanssa. Että ehkä olisi pitänyt. Ja ei kai se vieläkään ole myöhäistä :-).

Olen kyllä miettinyt syksyllä avoimessa yliopistossa kasvatustieteen ja/tai erityispedagogiikan opintoja, joista olisi hyötyä uusien duunikuvioiden haussa. Sillä niitä minä todella kaipaan tuon vanhempainvapaajakson jälkeen.

Kirjoittamalla itsensä elättäminen kiinnostaa myös. Ihan kirjaileminenkin, mutta myös tiedotus ja esim. oppimateriaalien suunnittelu. Kirjoittaminen on ilmaisun lajeista mulle luontevin. Draaman rakentelu ja kokonaisuuksien hahmotus kiinnostaa mua valtavasti.

Sitten kiinnostaa myöskin pienen lounaskahvilan pito, jossa mä tekisin gluteenittomia ja muita erityisruokavalioisten herkkuja ja Mies ruokaa :-). Koska Mies on keliaakikko ja itselläni on laktoosi-intoleranssi ja suvuissa muitakin vastaavia ja vilja-, muna- ym allergisia, niin tiedän, kuinka mitään hyvää ei ikinä löydy erotyisruokavalioisille normaalikahviloista. Ja jos löytyykin, niin aina ne samat kookosrullat.