perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Pesänrakennusvietti iskee

Olen jo ruvennut toteuttamaan yhtä ikuista lupausta uudelle vuodelle, eli kaappien ja hyllyjen järjestelyä ja siivousta. Olen nyt käynyt pari hyllyä läpi, kun ostin alennusmyynnistä 2 uutta kirjahyllyn pätkää ja tyhjennän nyt vanhoja uusiin laitettavaksi.

Lisäksi haaveilen ostavani yhdelle olohuoneen seinälle kuvassa olevaa Lundian vakolakattua hyllyä. Siihen tulisi kaikki 500 vinyyliä ja cd-levyt, levysoitin, cd-soitin, kaiuttimet + paljon kirjoja. Alhaalle tulisi mun käsityölehdille hyvä säilytyspaikka ovelliseen kaappiin. Ja se nykyinen matala lastulevyhökötys saadaan pois siitä.

Oikeastaan ne uudet hyllyt ovat tyyliltään keittiöön sopivia. Meillä on niin vähän seiniä keittiössä, niin sijoitan ne olohuoneen puolelle heti keittiön viereen. Ne ovat valkoisia avohyllyköitä, joissa on pienet vetolaatikot (esim. pöytäliinoille ja lautasliinoille) ja asettelutilaa esim. hedelmäkorille ja kukille. Yksi taso on viinipulloille.

Toiseen niistä hyllyistä kerään kaikki keittokirjat (meillä on niitä paljon). Toiseen menee muutakin kirjaa. Mietin että joku linjaus siihen hyllyyn täytyy kehittää tyyliin vaikka kaikki kartta- ja matkustamiseen liittyvät kirjat ja taidekirjat.

Aion hankkia yhteen tangolliseen vaatekaappiin 2 matalampaa elfahyllyä tai vastaavaa alle. Niihin saa laitettua lakanoita ja pyyhkeitä enemmän kuin vastaavaan tilaan tavallista hyllyä. Sitä hyllytilaa jää sitten lapsen vaatteille. Korihyllyjen päälle mahtuu silti paitoja, lyhyitä takkeja ja jakkuja. Toiseen tankokaappiin sitten mekot japitkät takit ym. mitkä eivät matalaan mahdu.

Kun käyn kaappeja ja hyllyjä läpi, olen ottanut sivuun kaikki cd-levyt, kirjat, vaatteet ja muut tavarat, joita en tarvitse, joista en enää pidä, ja joita en enää käytä. Myyn ne pois kirpputorilla. Parempi saada muutama euro niistä, kun pitää niitä turhaan kaapissa tai hyllyssä.

Tämä kaikki sisustamisvimma liittyy siihen, että nyt täytyy tehdä hyllytilaa lapselle. Särkyvä kuten vinyylit ja cd-levyt täytyy saada oven taakse (ja mahdollisesti lukkoon). Kohta täällä ei enää asukaan 2 aikuista, vaan lapsi!

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja: