Kevättä kohden

Hei taas ja anteeksi pitkästä tauosta. On ollut kaikenlaista muuta elämässä niin paljon, että tämä bloggaaminen on kärsinyt. Olen tehnyt työn ohessa ihan uutta hommaa, jonka opettelukin vie paljon aikaa ja näemmä myös muuta (tällä hetkellä mulla on jännetuppitulehdus ja joudun käyttämään hiirtä vasemmalla kädellä).

Olen myös opiskellut eteenpäin. Mulla on perusopinnoista enää 2 tenttiä jäljellä, viikon päästä yksi. Tähän mennessä opinnot ovat menneet hyvin, eli jokainen opintojakso on mennyt vitosella läpi. Nyt täytyy ruveta miettimään päätöksiä jatkon suhteen. Aineopinnot kiinnostavat ja opettajakin suosittelee niitä heti putkeen. Löysinkin Jyväskylän yliopiston alaiset Helsingissä suoritettavat aineopinnot, jotka voi suorittaa omaan tahtiin 2,5 lukukauden kuluessa. Sitä olen nyt meinannut seuraavaksi askeleeksi.

Toisaalta eräs ystäväni sanoi mulle, että voisin hakea suoraan varsinaiseksi opiskelijaksi Helsingin yliopistoon, ja sitten jos lastenhoitosyistä tulee ongelmia löytää aikaa opiskeluun, voin ilmottautua poissaolevaksi. Kun kuitenkin olen jo syksyllä suorittanut ne perusopinnot ja mulla on aiemmin suoritettuna appro, jonka voin laskea mukaan näihin opintoihin (av-kulttuurin perusopinnot), niin loppujen lopuksi, yksi vuosi noihinkin voi mennä jollain perusopiskelijalla. Hakuaika päättyy 19.5., joten siihen mennessä pitää päättää, jatkanko näin vai haenko varsinaiseksi opiskelijaksi. Hyvää siinä on tietenkin se, että on halvempaa opiskella päätoimisesti kuin avoimen kautta. Huonoa se, että varmaan kaikki läsnäoloa vaativa opetus ja tentit ovat keskellä päivää, enkä pääse hyvin keskellä päivää pujahtamaan johonkin kesken työpäivää tai kotoa, lapsen luota.

Noihin aineopintoihin kuuluu 120 t harjoittelu jossain. Olen miettinyt, että pyrkisinkö autistiluokkaan vai kouluun, jossa integraatio erityypisten (esim. dysfasia, asperger, adhd) erityistä tukea tarvitsevien ja ns. normaaliluokkalaisten samanluokka-asteisten välillä on järjestetty todella edistyksellisesti ja toimivasti. Toisaalta autistiluokka kiinnostaa, mutta onko toisesta enemmän ja laajemmin hyötyä? Kumpikin kelpaa harjoittelupaikaksi yliopiston puolesta.

Adoptiosta minulla ei ole uutisia. Nimeämistä ei kuulu. Nyt ennuste on papereiden lähettämisestä nimeämiseen 10-12 kk, eli huhtikuun lopun ja kesäkuun lopun välillä + 8- 9 viikkoa hakumatkan valmisteluihin. Eli hakumatka olisi n. heinäkuun alun ja syyskuun alun välillä. Mutta kun se ennuste on muuttunut niin monta kertaa (alunperinhän meidän piti saada nimeäminen jo jouluksi), niin en oikein jaksa pitää mitään ns. varmana.

Sinänsä aika on mennyt nopsaan, kun on ollut muutakin mietittävää ja puuhattavaa. Ja en ole niin kauheasti kärsinyt kahdenolosta miehen kanssa. Tuossa taannoinkin kun oli oikein kiva viikonloppu, niin mietin puolitosissaan, että miksi ihmeessä haluan vapaaehtoisesti luopua tästä mukavuudesta...

Tosin kyllähän me oikeasti sitä lasta haluamme perheeseemme, ja aika paljonkin, kun olemme kuitenkin käyneet läpi niin paljon sen eteen. Mutta en ole mikään kärsivä ja onneton ihmisraunio nytkään, vaan aika onnellinen ihminen. En tarvitse sitä lasta siihen, että olisin tyytyväinen elämääni tai että tulisin onnelliseksi. Mutta uskon, että hänestä on kyllä paljon iloa.

Tässä odotuksessa on hullua se, että kun aina huomaa, että kuukausi taas meni ilman nimeämistä, niin kuukausi kuukaudelta on epäuskoisempi olo, että kulminoituuko tämä prosessi todellakin joskus? Loppuuko tämä odotus joskus ja tuleeko meille ihan oikeasti joskus joku asumaan? Vaikka järjellä tiedänkin, että kyllä se joskus tapahtuu... mutta milloin? Ja miltähän se sitten tuntuu? Osaako sitten nimeämisen jälkeenkään ottaa asiaa totena ja ryhtyä toden teolla valmistelemaan kotia lapselle? Ajattelin kyllä toukokuussa pitää viikon loman, jossa tyhjennän nyt työhuoneena olevan tulevan lapsen huoneen, maalaan ja kiinnitän boordin ja kasaan pinnasängyn ja mietin mitä muuta huone tarvitsee, hyllyn ja lipaston ainakin?