maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Vaatteet vaatteet :-)

Viimeisessä mittauksessa 6 kk vanhana vauvamme oli siis 62,5 cm ja 6,4kg. Hän on siis 11-12 kk kun saamme hänet ja arviolta silloin n. 68-69 cm (arvioon on käytetty netistä löydettyjä eteläkiinalaisten tyttöjen kasvukäyriä ja taulukoita. Pikku kirppumme menee niissäkin toiseksi alimmassa kategoriassa.)

Huomasin vaatteita katsellessani, että joissakin vaatteissa on mainittu kuukausien lisäksi pituus- ja painomittoja, esim. tuossa kuvan mintunvihreässä puserossa kokolapussa kuukaudet olivat 3-6 months ja maimitut mitat olivat pituus 89 cm ja paino 8,9 kg. Eli liikaa ei voi tuijottaa kuukausiin.

Kuvassa siis on ihanuuksia, mitä meidän pikkuiselle lähtee mukaan... Esimerkiksi 3 shortsihaalarit (yhdet kuvassa), kun ovat helpoimmat paitojen kanssa (ei tarvi miettiä vyötärönmittaa ja tietää kokoa niin tarkkaan).
Paitoja ja shortsihaalareita on siis helppo ottaa mukaan, mutta bodeja yllättävän vaikeaa. Niissä on isot kokoerot sekä pituudessa että leveydessä, vaikka senttimitat on sama. Typerä kysymys: jos ei ole päällä bodya, vaan paita ja lappushortsit, niin laitetaanko vaipan päälle alushousut? Ja monetko vaatteet vauva tarvii 10 päivän ajalle? Ulkonahan on matkalla kuuma, kostea Kanton.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Me ei käytetty aikoinaan kaupasta ostettujen kertavaippojen päällä alushousuja, joko body tai sukkahousut tai jotku muut housut, tilanteesta riippuen.

Noin 68-69cm lapselle varmaan sopiva vaatekoko on 68/74cm, riippuen hiukan vaatteen mallistakin. Tosi vaikeahan sitä on arvioida etukäteen.

Epäilen, että mukana saisi olla ainakin yksi vaatekerta per päivä, riippuen myös siitä, onko vaatteiden pesumahdollisuutta. Lapset ovat taitavia sotkemaan ;)
Joltain jolla on juuri nyt pieniä lapsia tai jopa kokemusta reissaamisesta, osaa varmasti kertoa paremmin ja tarkemmin.

Onnea teille oikein paljon!!

Löysin bloginne sattumalta, ja olen mielenkiinnolla seurannut teidän odotusta.

Anonyymi kirjoitti...

Itseni yllätti hakumatkalla se, että omatkin vaatteet sotkeentuivat lasten myötä enemmän kuin aiemmin. Joten en suosittele tekemään matkalaukkuihin tilaa omien asujen kustannuksella :-)

Hyvää matkaa kun pääsette lähtemään!

Anonyymi kirjoitti...

Paidan ja lappuhaalareiden lisäksi ei tarvita vaipan päälle alushousuja.

Bodyt ovat käteviä, ne yleensä ovat käyttökelpoisia, vaikkeivät olisi ihan just oikeaa kokoa. Trikoo venyy, joten ei haittaa vaikka olisi sentin-pari pienikin. Isosta taas voi kääriä hihoja tarvittavan määrän.

Minä varaisin pari vaatekertaa päivää kohden, jos vain mahdollista. Olettaen siis, että pesumahdollisuutta ei ole.

Voi että, olen jotenkin ihan liikuttunut siitä, että pääsette jo valitsemaan vaatteita hakumatkaa varten. Upea juttu! Onnea siis!

Anonyymi kirjoitti...

Vaatetta ei kannata täältä mukana kantaa kuin välttämättömän. Ehkä viisi vaatekertaa lapselle. Kantonissa ostat halvalla ihanaa matkalukuntäytettä ja pesulat toimivat hyvin ja HALVALLA! Omat vaatteemmekin pesetimmemme pesulassa... oli ihanaa tulla kotiin kun sai purkaa matkalaukun suoraan vaatekaappiin :)

Kiinalaisilla vauvoilla on aika usein (ei tietenkään aina) suhteessa lyhyet jalat, joten housut saattavat olla muutaman mumeronkin pienempiä. Ainakin meillä sopivat housut olivat 68cm ja paidoissa saatettiin joskus käyttää jopa 80 cm. Tyttöni on hakumatkalla 1v7kk ja oli 77cm ja 9kg.

Nyt kolmevuotiaana jalkojen suhde selkään on "normalisoitunut" huomattavasti. Nyt voi jo joskus ostaa settejä joissa on ylä ja alaosa :)

Yksi asia mikä kannattaa ottaa huomioon matka-apteekkia kerätessä on että lapsilla saattaa ripulin sijasta olla vakava ummetus johtuen ruokavalion muutoksesta ja elämää suuremmasta jännityksestä. Eli itse suosittelen mukaan otettavaksi Microlaxia. Sillä me saimme kurjan tilanteen laukaistua ja sen jälkeen luumusoseella ylläpidettyä suolentoiminta normaalina.

Hyvää ja antoisaa hakumatkaa!!!

T: Hennaliisa

Tuazophia kirjoitti...

Vaatteita menee... riippuen siitä, haluatko heti vaihtaa likaiset tai märät pois, parit päivässä tai enemmän. Jos lika ei haittaa yhtään, yksikin voi riittää per päivä. Mutta tosiaan ei varmaan kannata raahata kaikkia mukaan, vaan pesettää ja ostaa. Trikoiset vaatteet on hyviä, kun venyvät, mutta senttikokokin voi olla ihan erilainen eri vaatteissa, joten on parempi ottaa vähän isompia mukaan ja ostaa sitten lapsen koon mukaan paikan päältä.

Bodyissa - joista itse muuten tykkään ihan älyttömästi - on se huono puoli, että jos lapsella on ripuli, body likaantuu melko helposti. Toisaalta se saattaa pitää vaippaa tiukemmin paikallaan ja ehkäistä suuremmat vahingot.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut lomilla ja bloggaamatta, ja tällaista sillä aikaa sitten tapahtuu. Nyt olen ihan liikuttunut. Tuhannesti onnea! :D

Anonyymi kirjoitti...

Kuumuus kannattaa kanssa ottaa huomioon.
Meillä oli vähän isoja vaatteita (80 cm suurin osa) lapselle (75 cm), jotta ei olisi aivan nahkassa kiinni hikoillessamme matkalla.

Siksi toisekseen lapset kasvavat noin sekunnissa ulos vaatteista, joten ihan naps sopivia ei kannata mielestäni montaa ostaa, ne on pienet "kahden viikon" päästä.

Todellakin siellä on kauppoja pilvin pimein, joista voi ostaa sopivia ja varastoon kotiinkin.
Ne senttikoot eivät pitäneet paikkaansa mielestäni, 90 cm mekko meni jo viime kesänä, vaikka likkamme on vasta nyt sen cm ylittänyt.