Mitä kaikkea ehdotonta minä olen tähän mennessä pyörtänyt

Olemme nyt olleet 3 kk kotona ja noin 3,5 kk perheenä kasassa. Tässä teille kokeneemmille äideille vähän huvitusta muutamasta aiheesta, mitä etukäteen ajattelin tekeväni äitinä ja sitten koko raaka totuus:

Ajattelin olevani 100 % varmasti kestovaippailija. Olin perehtynyt siihen muutamankin kestovaippailevan ystäväperheen luona, ja systeemi vaikutti helpolta niiden all-in-one-vaippojen kanssa. On mussa sen verran maailmanparantajaa jäljellä, että kertakäyttövaippojen vuori hirvitti. Hohhoijaa vaan sinne muutaman kuukauden päähän itselleni. Kertakäyttövaippoja meillä käytetään. Hyvä kun jaksan pestä, kuivata ja kaapittaa kaiken pyykin mitä tulee, vaipat siihen päälle vielä... Lisäksi Suppis on kova pissaaja, joten epäilen kestovaippojen lisäävän muutakin pyykkiäni merkittävästi. No, ehkä vielä joskus, vaikka kun opetellaan kuivaksi...

Minunhan lapseni ei teollisesti tuotettua ruokaa syö. En ikinä syötä mitään monikansallisten yhtiöiden moskaa, varsinkaan sen tietyn huonomaineisen tai edes ruotsalaisessa tehtaassa survottua mössöä lapselleni. Arvatkaa onko syötetty? Suppis kyllä syö mielummin mun tekemää ruokaa, mutta kun olimme molemmat nuhassa, kuumeessa ja kipeänä, niin taisi mennä viikko Semperin lasagnella, spageteilla ja kalaherkuilla ja hippo-luomuruualla. Ja on meillä niitä Nestlen Boniakin ollut, kun Suppis tykkää ruusunmarjasoseesta.

Nykyään ajattelinkin tätä enemmän taloudelliselta kantilta, koska 200-250 gr sitä äitejä pelastavaa mössöä kertaa 2 ruokailua päivässä + valmiit tetravellit (kyllä, niitäkin meillä syödään) + hedelmäsoseet + lastenjugurtit tulevat paljon kalliimmiksi kuin jos teen itse Suppiksen ruuat.

Usein otan meidän ruuasta osia, jos se käy (esim. bolognesesta tai kalasta ennen suolaa), mutta jos oma ruokamme on liian maustettua tai suolaista Suppiksen makuun, eikä suolaa & mausteita voi lisätä jälkikäteen maun kärsimättä, teen kattilallisen vaikkapa seuraavaa kasvis-kanapataa, josta Suppis tykkää paljon:
pohjalla vettä, pieneksi silputtua sipulia (pakastesipulia, jos ei jaksa pilkkoa), bataattia & porkkanaa sellaisina paloina, mitkä menee hyvin Suppiksen suuhun. Määränä voisi olla 1 iso bataatti ja 3 porkkanaa. Mausteeksi laakerilehti. Keitetään tätä kunnes porkkanat pehmenee suht pehmeiksi. Sitten lisätään tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia + vähän vettä. Joko kokojyväriisiä tai täysjyväspagettia tai kaurapastaa (pienemmiksi murskattuna) sekaan + yrttiä + vähän valkopippuria. Kun spagetit/riisit on ok, pehmeää vihannesta sekaan, esim. kesäkurpitsaa. Sitten pannulla kypsennetyt ja pienityt kananfilesuikaleen palat sekaan. Haudutetaan kannen alla, kunnes on sopivan jämäkkää ja hyvää mössöä. Sellaista millä vähän yli 1-vuotias voi helposti harjoitella lusikalla syömistä. Voi lisätä ruokakermaa (esim. 3 juuston kermaa) tai rasvatonta maitoa. Ja kanan voi vaihtaa vaikka jauhelihaan tai kalaaan. Tuota hautunutta pataa sitten pakastan sopiviin annoksiin. Ja teen yleensä 2-3 erilaista samalla kertaa, jotta ei tarvi hetkeen tehdä ja on vaihtelua.

Joka päivä on ulkoiltava, se on vain pukeutumiskysymys. No, lähes joka päivä, mutta jos jääkylmää tihkua sataa vaakasuoraan, niin ei siitä kyllä nauti Suppis eikä äiti. Ei vaikka on kurahousut ja sadetakit, silti se tuntuu inhottavalta. Silloin voi kotona vaikka kuunnella musiikkia. Suppis tykkää Lenni Lokinpojasta, mutta myös Metallicasta ja Beatlesista.

En totuta lasta tv:n tai videoiden katseluun näin pienenä. Olen käyttänyt Teletappeja huomion kiinnittämiseen muualle, kun mun on pitänyt tehdä ruokaa ilman että joku on jalassa kiinni/olen halunnut juoda kahvini/syödä ruokani rauhassa/ olen puhunut puhelimessa ystäväni kanssa ja olen halunnut rauhaa... Suppis osaa laulaa Teletappien tunnussävelen tunnistettavasti, joten paljastun tv-äidiksi heti tavatessa. Lisäksi katson kyllä viattomia (siis sallittuja) tv-ohjelmia Suppiksen läsnäollessa, jos hänellä on oma leikki käynnissä tai isä leikittää.

Käyn lapsen kanssa sitten paljon kahviloissa ja kävelemässä kaupungilla. Sehän on niin helppoa, kun pääsen bussilla vaunujen kanssa kätevästi sinne. Jaa, enpä ole tainnut käydä kertaakaan, jos ei viime viikon jouluostosten lomassa Jumbon Citymarketin kaupan kahvilassa pikaisesti nautittu energiatankkaus purkkiruoka Suppikselle ja äidille pepsimax ja pulla ollut sitten sitä kaupunkikulttuuria mitä ajattelin... Ajattelin siis sellaista mitä nykyäidit kuulemma tekevät eli istuvat vaunujen kanssa kahviloissa muiden kotiäitien kanssa. Mulla ei oo vielä tullut siihen halua. Lapsi ei oo kertaakaan käynyt Helsingin keskustassa. Ehkä jos sää olisi toinen, ehkä keväällä sitten.

Äkkiäkö noita opintoja suorittaa tuossa päiväunien aikaan ja illalla, kun Suppis nukkuu. Ensimmäiset kuukaudet menivät kyllä ihan vaan ihmetellessä äitiyttä ja elämää, en ole suorittanut yhtään koko syksynä. Ja enkä ole jaksanut kovin hyvin bloggaillakaan. Enkä jaksa edes potea huonoa omaatuntoa siitä. Ehtiihän sitä vielä. Bloggailla ja opiskella :-).

No, tasapuolisuuden nimissä olen positiivisestikin yllättänyt itseni monessakin asiassa. Alla muutama sellainen yllätys listattuna.

Laulan lapselle enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella (tai alunperin en sitä niin edes miettinyt, mutta Suppis pitää laulustani ja rauhoittuu siihen + hän tykkää laulella äidin kanssa muutenkin). Menemme muskariin keväällä. Luulen että Suppis viihtyy siellä.

Olen käyttänyt autoa niin vähän, että olen miettinyt siitä luopumista. Autonpito on kallista, vaikka pitääkin sitä vaan parkkipaikallakin seisomassa. Lähes kaikki ruokaostoksetkin tulee tehtyä kävellen Suppiksen kanssa. En ole vielä luopunut, koska joihinkin kyläpaikkoihin olisi vaikeaa päästä ilman autoa ja varsinkin kesällä on kiva, kun pääsee sitten helposti uimaan paremmille rannoille, kun on auto.

En ole kovin väsynyt äiti. Suppis nukkuu yleensä hyvin yöt, nukahtaa noin 20-20.30 ja herää sitten aamulla klo 8-9. Lisäksi hän ottaa päiväunet. Fyysisesti äitiys on siis ollut vähemmän rankkaa kuin etukäteen ajattelin. Henkisesti toisinpäin, se vastuu ja pelko lapsen hyvinvoinnista on välillä pakahduttavaa, siis joskus pelkään, että Suppis kaatuu lyö päänsä ja kuolee, joskus kuuntelen kulkeeko henki hyvin jne. Toisaalta se rakkauden määrä, mitä pieni lapsi voi välittää ilman sanojakin, on aika valtavaa. Onko kukaan ikinä rakastanut mua noin paljon? Ei ainakaan tarvinnut.

Tulen yllättävän vähällä rahalla toimeen, varmaan varsinkin kun en ole siellä kaupungilla vetänyt cafe lattea joka iltapäivä lapsen kanssa. Olen yllättävän paljon erakkoluonne. Suppis ihmiskontaktina riittää mulle hyvin. Hän on niin mainio hassuttelija ja hänellä on huumorintajua, ja nauran katketakseni vain seuratessani, kun hän tutkii maailmaa ja elämää.

Olen ruvennut kirjoittamaan taas ihan oikeita kirjeitä. Kun Suppis nukkuu päiväunia, on helpompaa vetää kynä ja lehtiö esiin, ja kirjoittaa kirjettä, ja kun Suppis hetää laittaa kynä ja lehtiö pois kuin mennä käynnistämään tietokone ja puolella korvalla kuunnella herääkö Suppis vai ei... (tietokone on toisella puolen taloa).