Meillä käytiin eilen ekaa kertaa paikattavana sairaalassa. Suppis kaatui juostessaan ja löi pään lipaston nuppiin, kauheasti verta ja huutoa ja äkkiä päivystykseen. Siellä ei onneksi ollut ruuhkaa, vaan Suppis pääsi pian hoidettavaksi ja otsan avohalkeama liimattiin kiinni. Itse potilas oli aika rentona ensijärkytyksestä selvittyään, kun siis verentulo ja veren valuminen silmille saatiin loppumaan ja laastari ensiavuksi. Tämä oli ns. onnettomuus, joka on vain odottanut tapahtumistaan. Peloton tyttö kun kiikkuu, juoksee ja temppuilee eri telineissä lähes kaiken mahdollisen ajan.
Neuvolassa Suppiksen liikunnallisuutta kehuttiin kovasti, ettei monet yli 2-vuotiaatkaan osaa kaikkea, mitä Suppis: juoksee ihan kunnolla ja lujaa, kävelee varpaillaan, taaksepäin, sokkona, pikku lankkuja pitkin, kiikkuu jopa täysin suoraa seinämää pitkin jos vaan saa näppinsä johonkin esim. lipaston päälle. Olisko niillä muilla sitten enemmän itsesuojeluvaistoa :-)?
Ensimmäinen äitienpäivä on sitten illassa. Eipä tuntunut kovinkaan erikoiselta. Sain toki aamiaista sänkyyn ja kakkua ym., mutta ehkä ensimmäinen äitienpäivä, jolloin Suppis tajuaa äitienpäivän ja on omin käsin itse tehnyt kortin ja laulaa onnittelulaulun, on se sykähdyttävämpi. Tämä oli aika tavallinen päivä tässä elämässä Suppiksen kotiin saannin jälkeen, toki kiva sellaisenaan. Mukavinta oli, kun sain nukkua pitkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti