perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Ensimmäinen arvosana saatu

Sain nyt sitten Erityispedagogiikan peruskurssin (6 op) esseen arvosanan. Sain vitosen eli erinomaisen! En tiedä, saanko koko kokonaisuudesta nyt sitten vitosen, kun muut tehtävät on arvosteltu hyväksytty/hylätty-asteikolla. Muita tehtävät olivat ne vierailuraportit, 10 lakikäsitteen määrittely Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö- kirjan perusteella ja verkkokeskusteluun osallistuminen.

Esseen kirjoitin siis siitä, miten työssäni tarvitsen erityispedagogiikkaa. Esseen teoreettinen pohja tuli Hautamäki & co kirjasta Erityispedagogiikan perusteet.

Ilahduin valtavasti, koska on vähän aikaa, kun viimeksi olen opiskellut akateemisia arvosanoja (joskus v. 2000-2001). Tällä välillä olen opiskellut ohjelmistoja ja muuta mediasälää yksikseni ja kursseilla. Se on kyllä todellakin eri tyyppistä opiskelua. Pelotti, että näinköhän saan edes hyvää. Se oli tavoite, koska ainakaan avoimessa korkeakoulussa ei pääse jatkamaan opintoja, jos ei saa vähintään hyvää kaikista kokonaisuuksista.

On se kyllä kumma homma, että erinomainen arvosana on näin tärkeää tässäkin iässä. Kai tää on tätä "ärsyttää 9 ½"-syndroomaa.

6 kommenttia:

Nanne kirjoitti...

Onnittelut loistavasta arvosanasta! :)

Kaura kirjoitti...

Onnea! Iloitse vain hyvästä arvosanasta täysin siemauksin, se ei ole keneltäkään pois :-)

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon! :)

Niin se vain vitonen lämmittää itse kunkin mieltä.

Piikkis kirjoitti...

No, eihän se ole keneltäkään pois, ja ennen menestyin ihan hyvin näissä esseehommissa.

Mutta nyt oli vähän fiilis, että olenko ruosteessa ja mitähän tästä tulee. Pelotti ihan tosissaan se arvosana, kun ei ollut käsitystä mikä on oma taso ja vaadittava taso.

No, seuraavaa pukkaamaan...

Seuraavan esseen aiheet ovat:

1. Miten voisimme luoda tarkkaavaisuuden ongelmista kärsivälle oppilaalle tehokkaan ja mielekkään oppimisympäristön ns. tavalliselle luokalle? Mitä asioita opetuksen järjestämisessä tulisi ottaa huomioon? Miten voitaisiin ehkäistä mahdollisia ongelmia (esim. koulukiusaaminen)?

2. Inkluusio – kaukainen haave vai todellinen vaihtoehto? Mikä on inkluusio, mitkä ovat sen onnistumisen edellytykset ja sitä uhkaavat tekijät?

3. Kiusaaja ja kiusattu. Miten kaikille yhteisessä koulussa voitaisiin ehkäistä koulukiusaamista?

Näistä valitaan yksi. Kirjoina Saloviita T. Kaikille avoimeen kouluun. Erilaiset oppilaat tavallisella luokalla & Salmivalli, C. Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä.

Helen kirjoitti...

Hieno arvosana. Ja sitten ehdotan että valitset aiheen nro 1, ja laitat (todennäköisesti erinomaisen) vastauksesi esille.
nim. liippaa sen verran läheltä

Piikkis kirjoitti...

1 mua kiinnostaa eniten. 3 siinä mielestä, jos tähtää hyviin numeroihin, niin luulen, että se on se helpoin ja selkein. 2 tuntuu jo vähän väsyttävältä (koska sitä inkluusiota on koko syksy jauhettu). Toisaalta Saloviidan kirja on kyllä hyvin käytännönläheinen opas, että se ykkönenkin voi onnistua hyvin.

Mutta en oo vielä päättänyt. Väsään tuota joululomilla.

Se essee täällä voi olla melko väsyttävää luettavaa, koska sen pituus pitää olla 3-4 sivua (7500-10000 merkkiä). Lisäksi siihen pitää käyttää sitä Yhteiset Lapsemme-tv-sarjaa ja sen pohjalta käytyä keskustelua. Siinä esiintyvät viitattavat keskustelelijoiden nimet täytyy ainakin muuttaa N. N.:ksi.

Tuo Saloviidan Kaikille avoimeen kouluun on kyllä sellaista suitsutusta, että vähän yllätti noin selkeä ideologinen julistus näin kurssikirjana. Kirjassa on hyvin yksipuolinen näkemus aiheesta. Siinä siis lyhyesti sanottuna on ideologia, että jokainen oppilas voidaan sijoittaa tavalliselle luokalle. Tuntuu aika vaikealta toteuttaa esim. aistiyliherkän autistin kohdalla. Mutta toisaalta se on varmaan hyvin terveellinen puheenvuoro.