Etukäteen eniten mietityttänyt asia eli kiintymyssuhde on lähtenyt hyvin käyntiin. Välillä ei meinaa itse uskoakaan, että menikö tämä näin hyvin vai onko tämä vain jotain alun kuherruskuukausiharhaa ja jotain pahoja vaikeuksia on vielä tulossa.
Suppis hakee turvaa musta oudoissa tilanteissa ja muutenkin haluaa halia ja katselee mua kotona useasti kesken leikkien ja seuraa keittiöön perässä. Hän hakee mua nimellä huudellen (useimmiten äitä - oikeaoppisempi muoto äiti on kuultu harvemmin) eri huoneista, kun "katoan" esim. pyykkitupaan. Hän ei todellakaan ole saamansa ihailun ja ihmisten shoppaaja, vaan ei halua muiden kuin isänsä ja mun syliin myöskään ryhmätilanteissa, missä ottajia ja lääppijiä olisi (esim. sukulaislasten synttäreillä). Tämä on adoptiolapselle erittäin hyvä juttu, että hän osaa pitää meitä erityisinä ihmisinään eikä ole lähdössä jokaisen "kivan tädin tai sedän" mukaan.
Kun oltiin ensimmäistä kertaa tilanteessa, missä oli muita syliinottajia kuin me vanhemmat, minua pelotti kahdesta syystä. Toinen syy oli Suppiksen puolesta, jos hän pelästyy tai luulee, että hän vaihtaa perhettä nyt.
Toinen syy oli oma itsekäs pelko siitä, että miltä minusta tuntuu, jos hän ottaakin tuosta vain kenet tahansa muun sylittelijäkseen ja hoitajakseen. Se oli ihan selkeää mustasukkaisuutta ja pelkoa, jos en olekaan hänelle mitenkään erityinen ihminen, vaan kuka tahansa muu sattuman tuoma ihminen kelpaisi yhtä hyvin.
Isälle en ole mustasukkainen, vaan iloinen että Suppis nauttii isänkin seurasta. Mutta jos joku muu Suppikselle tuntematon ihminen saisi heti yhtä paljon hellyyttä ja läheisyyttä kuin me nyt saamme, se tuntuisi pahalta. En tarkoita, että kukaan ei saa päästä häntä lähelle, esim. toivon hänelle hyviä suhteita isovanhempiin. Mutta esim. sukulaislasten synttäreillä on myös ihmisiä, keitä emme tapaa ikinä muulloin, esim. lapsen kummeja tai toisen vanhemman sukulaisia.
Tuoreen äidin hatara sydän ei sitten särkynyt, koska Suppis selkeästi osoitti, että tukeutuu muhun ja piti koko ajan musta kiinni vähintään jalasta, mutta mieluiten halusi olla sylissä turvassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tuo Suppis nimi on niiiiin hellyyttävä! :)
Tosi hyvältä kuulostaa. Ihanaa, että kiintyminen ja kiinnittyminen on lähtenyt noin hyvin käyntiin.
Suppis tulee siis suppusuusta, mikä meidän Suppiksella todellakin on :-).
Wilhelmiina: ikävä sanoa, mutta tämä nettailu tai mikään vertaisnettituki ei ole kaikkien virallisten adoptiotahojen mieleen. Heitä ärsyttää suljetut keskusteluryhmät, joissa toiset saman kokeneet vaihtavat tietoja ja joskus tietävät liikaa. Meitä on kuulemma vaikeampi hallita näin...
Ja olen aloittanut tämän ihan tietoisesti siksi, että normalisoisin meidän "hyväntekijöiden" tai "luusereiden, joiden piti tyytyä tuohon mutiaiseen" perhe-elämää, joka on toisaalta niin tavallista, mutta toisaalta erityistä. (Nuo lainaukset edustavat siis kahta äärimmäistä ja vastakkaista kantaa adoptioperheistä.)
Nyt mun täytyy korjata. En siis todellakaan ajatellut, että sinä noin ajattelet, mutta kumpaakin aennetta on saatu jo osaksi. Toinen mummokin ei sitten millään meinaa luopua siitä, että hokee kuinka hyviä ihmisiä olemme kun annoimme orpolapselle perheen...
Pahin möläys minkä olen kuullut ihan lähisukulaiselta on "eikö olisi ollut halvempaa ja helpompaa tehdä ihan itse" ja toinen aika hyvin sijoittunut on myös lähisukulaiselta "kyllä mäkin voisin adoptoida jonkun 17-vuotiaan thaitytön".
Lähetä kommentti