maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Takertuu ja tankkaa

Suppis nukkui nukuttamatta alkukesään asti sekä päiväunet että yöunet. Sitten hän rupesi kiikkumaan pois sängystä ja nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Kesällä Suppis siirtyikin lastensänkyyn, joka on nyt lyhyimmillään. Sänky on samassa huoneessa kuin ennen eli nukumme kaikki samassa huoneessa. Mutta nukuttamatta ei meillä nukuta kuin silloin, kun tyttö on ihan poikki ja jää nukkumaan ihan ekalla kerralla kun hänet sänkyyn vie ja peittelee.

Vasta loppukesästä, noin 10-11 kuukauden yhdessäolon jälkeen Suppis pystyi nukkumaan kunnolla vieressä/kainalossa. Sitä ennen hän on nukahtanut joskus mun päälle (kun olen itse ollut sohvalla siis) ja tykännyt maata vieressä, mutta nukahtaminen siihen on ollut liian jännää ja erilaista. Eihän hän ole tottunut siihen. Mutta kun se lukko aukesi, alkoi myös kova takertuminen ja läheisyyden tankkaus ennen nukahtamista. Hän haluaa olla niin kiinni kun vain voi, poski poskea vasten, molemmat kädet hänen ympärillään. Näin on oltava, kunnes hän nukahtaa. Joskus siihen kyllä nukahtaa itsekin.

Ja nyt noin pari viikkoa vain minä olen kelvannut siihen nukutustilanteeseen. Olemme siis vuorotelleet ihan tarkoituksellisesti. Mutta isi oli yhden viikonlopun ylitöissä ja osottautui Suppiksen silmissä epäluotettavaksi. Tai sitten Suppis pelkää, että myös minä voin kadota johonkin epämääräiseen ikävään paikkaan, jonka nimi on "töissä". Tai muuten vaan tarvitsee nyt mun läheisyyttä enemmän. Joka tapauksessa, jos isi koettaa nyt viedä Suppista nukkumaan, hän huutaa kuin teuraalle vietäisiin, on selkeästi hädissään ja lähtee karkuun, kiipeää mun syliin ja takertuu kuin pieni apina. Mun kanssa nukahtaa huutamatta, mutta on hyvin kiinni mussa ja älähtää jos yritän edes vaihtaa asentoa.

Nyt viime aikoina hän on myös asettunut vapaaehtoisesti vauvoittelemaan mun syliin, haluaa että häntä heijataan kuin vauvaa. Tuttipulloa en ole vielä kaivanut takaisin, mutta olen miettinyt sitäkin. Koska tuntuu, että nyt hän ottaa takaisin sitä ensimmäistä 11 kuukautta, jolloin hän ei varmasti saanut koko ajan huomiota kuten kotona äidin kanssa olisi saanut. Kuitenkin hän on selkeästi saanut huomiota ja rakkauttakin ja oli kiintynyt hoitajaansa lastenkodissa, on osannut koko ajan ottaa hellyyttä vastaan ja on osannut kiintyä itsekin meihin.

Tämä vähän yllätti meidät, koska odotimme että tällaista olisi ollut viime syksynä tai talvena, eikä vasta nyt. Hyvä että vasta nytkin, kun kumminkin hän nyt selkeästi tarvitsee tällaista tankkausta.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Hei! Yritin kommentoida jokin aika sitten, mutta näköjään kommentti katosi jonnekin cybertilaan.

Kiva, kun kirjoitat. Päivitäthän edelleen? Luen näitä sivuja vähän kuin ohjekirjaa siitä, mitä edessä lienee.