tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Kuvat ja muisti

Suppis on nyt kiinnostunut päivittäin katselemaan muistokirjaansa "Sydämessä kasvanut". Koska otteet on välillä aika kovat tällä 2 v 4 kk vanhalla neidillä, niin tein hänelle oman version, samoja kuvia ja tekstejä, mutta hänen kappale, kohdelkoon sitä miten tahtoo.

Hän muistaa tosi paljon ja kaukaa. Hän muistaa ekan yhteisen syksyn kuvien ulkopuolelta, että kuvan reissulla haettiin marjoja puista (pihlajanmarjoja) ja viime kesän kuvasta mitä pappa teki samana päivänä kun kuva otettiin (leikkasi nurmikon). Ja hän muisti kahluuallaskuvastaan, missä ko. allas on piilotettu ja haki sen sieltä ja halusi heti uimaan.

Mutta vaikka hän katselee aina pitkään myös lastenkotikuvia, hän ei puhu niistä mitään, ei hoitajatädeistä tai toisista lapsista kuvissa (joista Suppiksen lisäksi 3 tuli Suomeen). Ei sängystään, ei leluista lattialla. Ajallisesti ne kuvat on otettu kesällä, kun Suppis nimettiin meille, muutama kuukausi ennen kun saimme hänet.

Joko hän ei muista tai ei halua käsitellä asiaa.

Suppis on nyt muuten ruvennut tykkäämään ensimmäisestä perheen ja suvun ulkopuolisesta ihmisestä oikein kovasti, nimittäin muskariope Tiinastamme, joka sai kunnian olla eka perheen ulkopuolinen, josta Suppis sanoi, että Tiina-täti on kiva täti. Olemme käyneet Tiinan muskaritunnilla nyt syksystä lähtien. Olen tosi iloinen, että hän pystyy nyt laajentamaan tykkäämistään noin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuo ensimmäiset muistot lienevät tärkeitä niin lapselle kuin vanhemmillekin. Oletteko puhuneet lastenkotiajasta Suppiksen kanssa, vai odotatko, että hän kysyy siitä jos haluaa? On varmaan aika vaikea tietää, miten asiaa käsitellä, kun ei voi tietää, miten lapsi sen hahmottaa. Eli onko se vaikea juttu, vai eikö hän oikeasti muista eikä sen takia kysy tai puhu siitä.

Puhuuko Suppis paljon (mielestäsi) siitä, että hän on Kiinasta ja te Suomesta? Onko hänelle tärkeää olla myös suomalainen - vai onko tämä vielä tullut esille muuna kuin, mitä mainitsit alla olevassa päivityksessä?

Piikkis kirjoitti...

Hän on tiedostanut jollain tasolla olevansa kiinalainen, koska joulukuussa alkoi puhua itsestään kiinatyttönä. Mutta ei hän ole ilmaissut että me isin kanssa olisimme muuta kuin hän, ei muuten kuin sinä tukkajuttuna, minkä muistaakseni kerroinkin.

Pari viikkoa sitten meidän kerhoon ilmestyi adoptiolapsi, toinen tummasilmä ja tummatukka ilmeisesti Filippiineiltä (jouduin ikävä kyllä olemaan toisessa huoneessa kun asiasta kysyttiin ko. äidiltä ja en viitsinyt heti ahdistella uudestaan). Jo eteisessä riisuessa Suppis bongasi heti tämän tytön ja meni hänen eteensä ja kysyi "Kuka se on?" ja vastasi heti itse "Se on Suppis." (Hän usein kysyy, mikä se on ja vastaa heti itse, kun tietää itsekin että kyseessä on vaikkapa koira.) Eli hän tajusi sen toisen tummasilmän olevan jollain lailla kuin hän. Hän ei muuten ole koskaan aiemmin mennyt niin heti tutustumaan, kun uusia (tavis)lapsia on tullut kerhoon.

Puhumme lastenkotiajasta jonkun verran, jos yhdessä katsotaan niitä muistokirjan kuvia. Joskus siis jopa päivittäin, mutta ehkä keskimäärin pari kertaa viikossa.

Asiassa on kyllä edistytty. Eilen Suppis sanoi eka kerran päiväunien jälkeen että sinne päiväkotiin jäi paljon lapsia, haetaan ne pois. Luulen että se oli oikea muisto, ja päiväkoti sanana vain sekottui lastenkotiin. Tänään hän esitti hoitajan kuvaa katsoen, että täti hoiti häntä samalla suihkepullolla kuin äitikin (tuskin oikea muisto, kun kyseessä on Ceridal-suihke), mutta olemme puhuneet että nämä 2 tätiä hoitivat Suppista ennen kuin hän tuli kotiin).

Anonyymi kirjoitti...

Onko teillä tietoa siitä, kuinka kauan Suppis oikeasti oli lastenkodissa? Monet Kiinan lapsethan viettävät lastenkodissa vain lyhyen ajan ennen adoptiota. Näin on joskus myös Thaimaassa. Afrikan puolella lapset siirtyvät lastenkodeista adoptioon vielä vikkelämmin. Osa maista (Intia, Venäjä ja osin Thaimaa) ovat sitten hitaampia. Eli ajattelen sitä, että jos Suppis ei ole pitkään ollut lastenkodissa, niin ei hänellä voi olla sieltä paljon muistojakaan. Eikä kovin pieni lapsi tietenkään myöskään luo kielellisiä muistoja, kun elinpiiri rajoittuu pitkään lähinnä omaan kehoon, saatuun hoitoon ja hämärästi tietenkin laajempaankin elinympäristöön äänineen, hajuineen ja toisistaan irrallisine asioineen.

Piikkis kirjoitti...

Anteeksi myöhäinen vastaus, mutta hän on ollut samassa lastenkodissa noin 7 päivän iästä 11 kuukauden ikään, jolloin hänet saimme. Eli lähes koko sen astisen elämän, mitä hänellä oli.