tiistaina, elokuuta 23, 2005

Äidillekin uudet kumpparit

Lapsen tuloon valmistautuminen ei ole pelkästään hankintoja lapselle ja lastenhuoneen sisustusta. Teen paraikaa kalenterin tyhjälle sivulle listaa, mitä pitää hoitaa pois ennen hakumatkalle lähtöä.

Listaan tuli erittäin olennaisia juttuja kuten kampaajalla käynti ennen reissua. Otetaanhan hakumatkalla paljon kuvia :-), eikä ole varmuutta milloin sitten seuraavan kerran pääsen rauhassa kampaajalle. Ihan alussa emme aio antaa kenenkään muun hoitaa lasta, joten olen sitten miehen aikataulun armoilla.

Mutta mietin myös muita paikkoja, joihin on vaikeaa päästä lapsen kanssa eli hammaslääkärillä, gynekologilla ja silmälääkärillä käynnit täytyy hoitaa ennen reissua. Ja jos hartiat ovat yhtä ihanan jumikassa kuin nyt niin ehkä myös muutama käynti hierojalla olisi hyvä juttu.

Olen pikku hiljaa ruvennut myös viilaamaan vaatevarastoani siihen suuntaan, että vaatteilla voi ulkoilla säällä kuin säällä. Viime viikolla ostin uudet kumpparit entisten ikivanhojen jostain vuotavien tilalle. Hyvin on niilläkin sienimetsässä pärjätty, mutta ne taitavat olla 80-luvulla ostetut... että olipa jo aikakin. Lisäksi täytyy ostaa oikea sadetakki tai oikeastaan sadeviitta voisi olla parempi. Talvitakkia hankkiessa täytyy ottaa huomioon, että se on käytännöllinen ja nopea pukea päälle, ja mielummin sen verran löysä, että lapsikin voi mahtua ainakin osittain sisään Ergon kanssa. Jos ei mahdu, niin sitten päälle, mutta takin täytyy olla mukava.

Joskus syyshankintojeni kohokohdat olivat makeat bailuvaatteet, nyt näemmä uudet turkoosit Hait :-).

Omaa jaksamista olen ajatellut parantaa ihan lisäämällä liikuntaa. 3 kertaa viikossa jotain liikuntaa eli joko hydrobic, uinti tai tunnin kävely, ja joka päivä arkiliikuntaa niin paljon kuin mahtuu. Pitää kävellä portaita ylös ja alas mielummin kuin lähettää meiliä, kanniskella kaikki postipaketit, ja laittaa auton käyttö minimiin.

4 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Suosittelen lämpimästi kokonaista sadepukua (takki+housut) tai goretex-asua (jos kestää suolaista hintaa). Suomessa on paljon märkiä kelejä, mutta melkein kaikista lapsista kaikki säät ovat ihania, kunhan varusteet ovat kunnossa. Itsekin olen oppinut nauttimaan märän ilman ulkoilusta, kun olen hommannut kokopuvun, jonka alla pysyy olo mukavan kuivana.

Esmes saarireissumme juhannuksen sadesäällä oli meidän pojan mielestä suorastaan legendaarinen. Jos oikein arvaan, tavallinen aurinkosää ei olisi tuntunut niin hienon seikkailulliselta :-)

Vedenpitävät housut ovat ihan must lasten kanssa, kun usein tarvitsee nostella lasta, istua, seikkailla metsässä, jossa oksat kastelevat kintut ym. kivaa. Jotkut vanhemmat onnistuvat pysyttelemään aikuisen siisteinä lastensa kanssa ulkoillessaan, mutta minua alkaa aina itseäni lapsettaa sen verran, etten kerta kaikkiaan voi olla tumput suorana, vaan osallistun äksöniin. Tuleepahan hoidelluksi hyötyliikuntahommia samalla :-)

Toinen kallis aarteeni on toppahousut, lämmin takki ja myssy talvella. Ei tarvitse äidin palelun takia lähteä pihalta takaisin kotiin ennen aikojaan :-)

Mä olen haaveillut tuplakaulurista, jossa on päänaukko sekä kantajalle että kannettavalle. Niitä saa nettipuodeista valmiinakin.

Huippua lukea teidän valmisteluista, pakottaa vaan suupieliä, kun hymyilyttää niin :-)

Piikkis kirjoitti...

Haa, goretex-takki mulla onkin jo. Muttei housuja. Ko. pukuun kuuluvat housut olivat mulle huonon malliset ja myin ne pois.

Hyviä vinkkejä! Täytyy hommata sellainen aluspuku myös.

Enpä usko että olen itsekään sitä tyyppiä, että pystyn ulkoilemaan siististi korkeakorkoisissa saapikkaissa ja hameessa :-). Mua lapsettaa noiden sisarusten ja muiden tuttujen lastenkin kanssa niin paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Piikkis,
löysin vasta nyt blogisi ja ruksaan sen heti suosikkeihini. Onnea tulevalle hakumatkalle ja konkreettiseen vanhemmuuteen!

Toppahousut ja runsas kerrospukeutuminen saavat myös täältä kannatusta :)

Piikkis kirjoitti...

Kiitos! Hernbekeppi on muuten myös mun suosikeissa blogilistalla, vaikka se ei tuossa sivupalkissa näykään. (Tosin se on muutenkin päivityksen alla).