Soittelin tässä isälleni aamusella. Isähän on ottanut tämän adoptioasian todella tiedonhaluisesti, lukee kaikki lehdet ja kirjat, mitkä asiasta isovanhemmille vien/lähetän. Hän oli eilen mainostamatta katsonut sitä Ylen Perhe-elämää-ohjelmaa, missä oli yhtenä perheenä adoptioperhe, jossa oli 2 Kiinasta adoptoitua tyttöä. Keskustelimme sitten tovin siitä. Kun olimme keväällä mummolassa viikon, Suppista esiteltiin suurella ylpeydellä, vähän yliampuvastikin jokaiselle vastaantulijalle pappa mainosti ihanaa tummaa lastenlasta Kiinasta. Vaikka se esittely vähän samaan aikaan hirvitti ja nauratti, se on kumminkin osoitus, että papasta Kiina-tausta on täysin luonteva osa Suppista ja hän osaa jo itsekin ottaa Suppiksen käytöksestä esiin asioita, jotka viittavat lastenkotitaustaan. Ja varmaan se esittelykin rauhoittuu, kun Suppis on ollut Suomessa useamman vuoden.
Sen sijaan äitini on vieläkin jossain kieltäymyksen tilassa. Kyllä hän Suppista rakastaa, mutta ei suostu myöntämään hänen taustansa merkitystä ja erilaisuuttaan sitä kautta. Hän jatkuvasti painottaa, että esim. Suppis ei olisi kovinkaan erinäköinen meidän vanhempien kanssa. Olisin mielelläni yhtä ihanan värinen pippurisilmä kuin Suppis on, mutta ikävä kyllä en ole, vaan kalpeaihoinen vaaleanpunertava vihersilmäinen eurooppalaisen näköinen nainen, kylläkin tummatukkainen. Suppiksen isi on taas vaalea sinisilmäinen viikinki, joten ulkonäkö menee vielä kauemmas. Minusta se, että myöntää erilaisuuden näkyvän myös päälle päin, johtaa siihen, että myöntää senkin, että Suppiksen taustassa on asioita, jotka eivät ole kuin millä tahansa kotitekoisella muksulla ja että tietyt jutut ovat hänen kanssaan enemmän pinnassa. Esim. oleminen erossa minusta pelottaa, läheisyyden tarve kontra sen pelko esim. nukkuessa.
Olen ottanut asiaa puheeksi äidin kanssa, mutta hän ohittaa sen. Toivon, että hän pian käsittäisi, että tosiasioiden kieltäminen johtaa vain turhaan etäisyyteen Suppiksen ja mummon välillä. Jossakin välissä Suppiskin tajuaa, että mummo ei 100% hyväksy häntä sellaisena kun hän on, taustoineen kaikkineen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Voi. Tavallisesti sanoisin, että eihän sille mitään voi, jos joku haluaa kieltää tosiasiat, mutta tässä on ehkä syytä yrittää vähän kovemmin. Mummu on kuitenkin niin kiva juttu lapselle jos välit ovat hyvät ja läheiset. Toivottavasti asian käsittely helpottuu ajan myötä!
Ja kun toinen mummo on jo 80 v ja osittain dementoitunutkin (elelee välillä jossain 60 v takaisissa asioissa), niin tämä olisi Suppiksen ainoa mummo, joka voi olla Suppiksen muistoissa.
Haistoin jo kyllä nämä ongelmat ennen Suppiksen tuloa, ja siksikin kerroin koko prosessista jo aiemmin kuin ehkä muuten olisinkaan kertonut. Pelkään että mummo ei ole silti oikein prosessoinut koko asiaa ja mitä se tuo mukanaan kunnolla.
Hei Piikkis!
Käyn aina välillä katsomassa, josko olisit kirjoittanut lisää arjen ajatuksia. On ollut kiva lukea elämästänne Suppiksen tultua kotiin, hänen kehityksestään ja kaikesta siitä, mitä teidän perheenne elämään kuuluu. Meillä odotus vielä edessä, siis se pahin! Käynkin hakemassa rohkaisua tällaisista blogeista!! Kirjoitathan edelleen...
Lähetä kommentti