Suppiskieleltä normaalikielelle tulkattuna otsikko kuuluu Pikku prinsessa tutustuu päiväkotiin.
Olemme tällä viikolla käyneet tutustuneet kahteen päiväkotiin, vaikka päiväkotiin Suppis todenteolla menee vasta ensi syksynä. Täällä on kumminkin kova tunku alueen päiväkoteihin, joten laitamme paperit sisään jo ensi viikolla. Laitamme erityisperusteiksi alueelle ja tiettyyn päiväkotiin pääsyyn adoption ts. sen että adoptiolapsen olisi erityisen tärkeää juurtua asuinalueelleen, saada ystäviä täältä ja että ko. päiväkodin kanssa samassa rakennuksessa on myös yhtenäiskoulu, joten adoptiolapselle vaikea siirtymävaihe voisi siitä helpottua, kun koulu on ihan samassa rakennuksessa. Myös ystäviä voi hyvässä lykyssä siirtyä päiväkodista samaan luokkaan.
Pankakoti teki suuren vaikutuksen Suppikseen. Se vaikutti varmaan pikkuisen mielestä superhyperhienolta kerholta, jossa on monta leikkihuonetta, paljon lapsia & leluja ja ihana piha. Pankakoti on ollut puheissa kovasti esillä ja sinne mentäisiin mielellään uudestaankin. Olen tyytyväinen, kun ainakin alkuasenne on niin hyvä. Totuushan valkenee sitten myöhemmin, eli että pankakodissa äitiä ei ole, vaan äiti on jossain kummassa paikassa *töissä* ja että sinne on todellakin mentävä joka arkiaamu, halusi tai ei. Mutta kyllä se innostus antoi uskoa, että pankakoti voisi olla kiva juttu kolmevuotiaalle Suppikselle ensi syksynä. Jonkinlaisia sopeutumisvaikeuksia tullee varmasti, kuten kaikille lapsille, ikävä ja aluksi illat voivat olla itkuisia ja takertuvia, mutta kun innostus on noin suurta, niin ei kai se pankakodin lumo heti katoa?
Itse en uskalla edes ajatella, miltä ne ekat päivät töissä sitten tuntuvat. Pystynkö ajattelemaan muuta kuin Suppista? Itkettääkö vai mitä tunteita tulee pintaan silloin, onneksi vasta ensi syksynä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Päiväkoti voi myös olla samaan aikaan ihana ja kamala juttu. Esim. jättötilanteet saattaa olla vaikeita, mutta sitten ei lähdettäisi kotiin ollenkaan. Tai päinvastoin. Tai miten vaan päin. :D
Ei kaikille tule itkuisuutta, tutustutte vaan hitaaseen tahtiin, kun paikka on selvä, niin pihalle leikkimään iltaisin, ja sitten vierailuille päiväsaikaankin. Kahden viikon tutusumisjakso syksyksi (vaikka hoitotädit sanoisi mitä), pidentäen äidin poissaoloaikaa aina vähitellen. Lapsi oppii luottamaan hoitajaansa, kun huomaa äidin luottavan siihen, ja näkee äidin ja hoitajan keskustelevan ystävällisesti ja tavallisesti yms. Onhan siellä omahoitajajärjestelmä? Hoitoon mukaan joku tuttu hajuinen vaate tai tyyny päikkäreille, perheen kuva, jota voi halutessaan katsoa yms. Ja äidin kannattaa olla mielessään valmis päiväkodin alkuun, niin lapsikaan ei siitä hätäänny.
Voi miten suloinen tytti sinulla on! Kirjoitat kivasti, tykkään tyylistäsi.
Hei! Tulin kurkkaamaan, joko olet päivittänyt, mutta teille taitaa kuulua kiireistä kotielämää.
Tosi kiva lukea tätä blogia. Toivottavasti jaksat jatkaa sen kirjoittamista, ainakin silloin tällöin.
Mukavaa adventtiaikaa!
Lähetä kommentti