torstaina, syyskuuta 15, 2005

Jamie auttaa lapsia, paitsi omiaan


Katsoin eilen uuden sarjan, jossa alaston kokki (ja miksi sanotaan että alaston kokki? Joka ohjelmasssa Jamiella on ollut vaatteet päällä. Aina ei kylläkään kovin kaksiset.) Jamie Oliver yrittää pelastaa brittilapset ja tehdä terveellisempää kouluruokaa.

Kauheaa se ruoka olikin. Onneksi Suomessa sentään on muutakin kouluruokaa kuin ranskalaisia ja teollisuushampurilaisia. Kiinnostava sarja, rupean varmaan seuraamaan. Jaksossa muuten mielestäni näkyi selvästi Jamien lukihäiriön vaikutukset. Ei ole helppoa jaksaa laskea annoksien hintoja. Jonkun olisi pitänyt vinkata Jamielle Suomen kouluruuan käytännöistä.

Viimeksikin Jamie oli yhteiskunnallinen ja otti hoteihinsa 15 syrjäytynyttä nuorta ja opetti heistä kokkeja ravintolaansa Fifteen. Muutama nuori uupui matkalla, mutta tarkoitus oli hyvä. Nyt Fifteen-ketju laajenee useampiin kaupunkeihin.

Mutta tulipa mieleen tuota eilistä jaksoa katsoessa, että millä kustannuksella Jamie tekee monta työtä yhtäaikaa (tv-sarjan kuvaukset & kouluruokaprojekti & ravintola & kirjat ja promootiokiertueet)? Omia lapsiaan hän ei ole ehtinyt kylvettämään kahteen kuukauteen (eli ei ole ollut kotona illalla lasten hereilläoloaikana). Jakson perusteella hän ehtii nähdä perhettään vain jollain idyllin lavastamiseen tarkoitetuissa kuvaussessioissa. Ja kyllä vaimokin varmaan haluaisi nähdä miestään.

Ymmärrän, että ravintolan pito ajoittuu iltaan. Mutta jakson perusteella vaimo on sanonut, että Jamie voisi mennä takaisin töihin, mutta voisi piipahtaa kotona. Ja varmaan Jamien työt ja julkisuus ovat antaneet heille ihan eri elintason kuin jos Jamie olisi ns. tavallinen kokki eikä julkkiskokki.

Silti tulee mieleen, että mahtaakohan Jamie myöhemmin ajatella, että ei ehtinyt nähdä lastensa kasvavan, kun takoi uraa kaksin käsin? Luulen, että tuo on aika monen nuoren "menestyvän"*) isän ongelma. No, toivottavasti Jamie oppii tuon perheellekin ajan antamisen ennen kuin vieraantuu heistä täysin.

*) "menestyvän", koska itselleni tuo taloudellinen menestys ei ole elämässä menestymistä, välttämättä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika hauskaa, itselleni tuli kauttaaltaan ihan samat ajatukset ohjelmaa katsoessa.

Mietin myös, että eiväthän lapset heti totu haluamaan terveellisempää (tuskin on kiinnostuksen kohde nro 1 tuo terveellisyys siinä iässä), kun ovat moista roskaa syöneet vaikka kuinka kauan.

Piikkis kirjoitti...

Niin, kotoa se lähtee. Ja tuo ruuan rakennekin voi olla outo, jos on aina syönyt vaan hyvin pehmeää mössöruokaa.

Anonyymi kirjoitti...

Brittien kouluruoka on kyllä todella karmaisevaa - alaluokilta aina yliopiston ruokaloihin asti. Ranskalaisia, papuja, sipsejä ja vielä kerran ranskalaisia. Monet korvaavat lounaan suklaapatukalla ja sipsipussilla. "Kevyen" ruokavalion ystäville on tarjolla salaatteja, jotka uivat majoneesissa.

Vauvoista asti on tarjolla samansorttista ruokaa. Purkissa oli tarjolla mm. English breakfast -tyyppinen vauvanruokaviritelmä pekoneineen kaikkineen. Jätin väliin meidän esikoisella :)

Tuazophia kirjoitti...

Minä olen monesta julkkiksesta miettinyt samaa asiaa, että eipä noilla taida perheilleen olla aikaa. Tosin onhan lehdissäkin ollut juttuja vanhemmista julkkismiehistä, jotka tästä asiasta ovat puhuneetkin (useat uuden perheen kanssa ja kertovat kuinka nyt tajuaa, miten tärkeää on olla lasten kanssa). Surullista. :(

sea kirjoitti...

Briteissä isät harvoin ovat kotona, joten eipä tuo kummalliselle vaikuttanut. Isät tahkovat yli 12 tunninkin työpäiviä jopa 6 päivää viikossa.

Varmasti Jamien ruoka olisi kelvannut paremmin jos vieressä ei olisi tarjottu roskaruokaa. Lähes mikä vain menee jos on nälkä. Tokihan lapsi ottaa tutun ja turvallisen ruuan kun oudon.